Suutari pysyköön lestissään -kuittailujen uhallakin osallistun kulttuuripoliittiseen keskusteluun ottamalla kantaa kysymykseen Guggenheim-museon tulosta Helsinkiin. No, on tässä myös tieto- ja viestintäteollinen näkökulma.

Tavoite tässä on oikea ja hyvä. Helsingin on investoitava myös kulttuuriin, ja maailmanluokan taidemuseo on periaatteessa hieno tavoite. Silti minusta ajatus Guggenheim-museon tuomisesta Helsinkiin on huono – tai paremminkin ei riittävän hyvä. Uskon kyllä siihen, että jos Guggenheim Helsinkiin tulee, se tulee löytämään yleisönsä ja pitemmällä aikavälillä voi jopa osoittautua kannattavaksi sijoitukseksi. Silti minusta meidän pitäisi pyrkiä parempaan. Jokainen uusi Guggenheim tulee liudentamaan brändiä, ja on selvää, ettei Helsingin-museo tule ikinä nousemaan edeltäjiensä tasolle tunnettuudessa. Helsinki tuskin edes jää viimeiseksi, joten siitä tulee korkeintaan kakkosluokan laitos muiden Guggenheimien joukossa. Bilbao on jo vienyt potin ja sekin tulee kärsimään brändin laajenemisesta. Sitä paitsi osa Bilbaon menestyksestä perustuu itse rakennukseen, ja arkkitehtuurilla ratsastaminen on aina riskialtista – jos talosta ei satu tulemaan kiinnostavaa, siinä sitä sitten ollaan.

TIVIT käsitteli asiaa lounaspöydässä ja mielipiteet risteilivät. Itse olin sitä mieltä, että tehdään mieluummin Kiasmasta maailmanluokan museo. Jos puoletkin siitä rahamäärästä, josta on ollut puhetta, käytettäisiin Kiasman kehittämiseen systemaattisesti ja pitkäjänteisesti, uudella ja innovatiivisella otteella, meille voisi tuloksena syntyä jotain uniikkia.

Mikään muu tätä ei estä kuin päättämättömyys. Uskon vakaasti suomalaisen taideväen osaamiseen ja kekseliäisyyteen tuottaa globaalisti ainutlaatuinen ja kiinnostava konsepti. Ja kuinka ollakaan, ajattelen että tämä uusi, uniikki konsepti voisi sisältää vaikkapa tieto- ja viestintäteknisiä elementtejä. Yhdistämällä tekniikkaa ja taidetta uudella tavalla voitaisiin tuottaa jotain, mitä maailma ei ole vielä nähnyt. Dynaamista, kiinnostavaa, innostavaa, ajatuksia herättävää ja ennen kaikkea uniikisti suomalaista. Esimerkiksi: Kiasmasta voitaisiin tehdä ensimmäinen taidemuseo maailmassa jolla on oikea, elävä ja kiinnostava digitaalinen identiteetti – taidemuseo, joka elää sekä rakennuksessa että tietoverkossa.

Tuossa lounaskeskustelussa toimitusjohtajamme esitti vaihtoehtoisen, minusta todella hienon ajatuksen. Muutetaan heikkoutemme vahvuudeksi ja tehdään talvisen pimeästä Helsingistä valon kaupunki. Tehdään koko kaupungista taideteos ja elävien valotaideteosten näyttämö! Esimakua tästä saimme jo hiljattaisessa World Design Capital 2012 -avajaisissa, kun Tuomiokirkko oli uudenlaisen valonäytelmän kulissina. Vain mielikuvitus on rajana sille mitä kaikkea tässä voitaisiin tehdä, en lähde sitä tässä edes maalailemaan.

Helsinki olisi monessakin mielessä juuri se kaupunki jolla olisi tällaiseen oikeasti edellytyksiä. Kesällä valoa riittää omasta takaa, mutta kuusi kuukautta vuodesta voitaisiin nauttia toisenlaisesta valosta. Ja mitä syvempi pimeys, sitä paremmat mahdollisuudet tähän olisi – vuodenvaihteen juhlasesonkiin sattuu sopivasti juuri se pimein aika. Hyvästit perinteisille jouluvaloille ja tervetuloa uusi valon aika!

Jos tämä tehdään kunnolla, tästä saadaan jotain globaalisti todella uniikkia joka taatusti vastaa joka suhteessa vähintään kahta Guggenheimia. Ja mikä parasta, tästä olisi paljon enemmän iloa kaikille helsinkiläisille kuin yhdestä taidemuseosta, oli se kuinka hyvä tahansa. Niin, ja tähän tietenkin tarvitaan maailman huippua olevaa tieto- ja viestintäteknologiaa jota meiltä kyllä löytyy – ja tuolle teknologialle saattaisi sitten löytyä uusia vientimarkkinoitakin.