Tekstiviestin kuolonkorinat?

Olen parin joulun ajan seuraillut saamieni joulutervehdystekstiviestien määrää ja ne ovat dramaattisesti pudonneet. Pääsyynä on varmaankin se, että itse olen tekstiviesteistä miltei kokonaan luopunut. Kyseessä taitaa kuitenkin olla laajempi ilmiö, sillä ainakin Sonera kertoi vuodenvaihteessa 22 prosentin pudotuksesta.

Uskon, että tämän joulun pudotus on vasta alkua sille, mitä Facebook, Twitter ja esimerkiksi Applen iMessenger ovat alkaneet tehdä. Operaattoreiden on varauduttava nopeaan SMS-liikevaihdon laskuun, sillä tekstiviesteistä syntyvä liikevaihto on heille tällä hetkellä erittäin merkittävää. Suurin osa SMS-liikenteestä siirtyy internetiin tai jaetaan ilmaiseksi erilaisissa paketeissa. Vodafonella on esimerkiksi Englannissa paketteja, jossa ilmaisten tekstiviestien määrä on rajoittamaton.

SMS-liikenteen muutos on kuitenkin vain osa muutosta, päätrendi on selvä: puheesta ja kirjoitetusta viestittelystä kohti dataa. Tässä onkin koko ICT-teollisuudelle merkittävä haaste: miten operaattoreiden verkko-infrastruktuurin kustannukset katetaan kolmansien osapuolien palveluja rahastamalla?

Näen ilmeiseksi, että operaattoreiden tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin ne onnistuvat saamaan osuutensa datasta. Muutaman vuoden sisällä tulemme näkemään ensimmäiset paketit, jossa (ääni)puhelut ja tekstiviestit annetaan ilmaiseksi asiakkaille datapaketin kylkiäisinä.

This entry was posted in Blogaus and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Tekstiviestin kuolonkorinat?

  1. Jaakko Talvitie says:

    Juuri näin! Ja kun muistetaan että tällä hetkellä operaattoribisnes on n. puolet globaalista ICT-bisneksestä, tässä ovat pelissä suuret panokset.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>