Palvelupaja FORGEn ensimmäinen vuosi – mitä on opittu?

Palvelupaja FORGEn rakentaminen aloitettiin toden teolla elokuussa 2013 ja avajaisia vietettiin huhtikuussa 2014. Ensimmäinen FORGE-vuosi on siis takana. Vaikka kesälomatauko toi kaivattua energiaa (eli vipinää ja kiirettä) sekä FORGEn asiakkaille että sen rakentajille, lienee hyödyllistä tuoda esiin niitä havaintoja, joita vuoden aikana olen tehnyt. Oppimestariksi en sentään tohdi ryhtyä, vaan tyydyn esittämään havaintoja, joista jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

Eräs hienoimmista – ja samalla toki haastavimmista – FORGEn rakentamiseen liittyvistä asioista on ollut mahdollisuus päästä dialogiin yhteiskunnan eri sektoreita edustavien organisaatioiden kanssa. On todella innostavaa päästä kertomaan Palvelupaja FORGEn tarjoamista mahdollisuuksista pienille yrityksille, suurille yrityksille, keskikokoisille yrityksille, ministeriöille, sektoritutkimuslaitoksille, terveydenhuoltosektorille, mediasektorille, rahoitussektorille, opetussektorille… Näiden kontaktien kautta minulle on syntynyt myös henkilökohtainen näkemys suomalaisen yhteiskunnan toimijoiden vahvuuksista.

Ja heikkouksista.

Minun on joskus ollut vaikea ymmärtää, mitä asiaan perehtyneet ihmiset tarkoittavat puhuessaan pysähtyneisyyden ajasta viitatessaan 1970-luvun Neuvostoliittoon. Palvelupaja FORGEn rakennustyön yhteydessä olen törmännyt sekä julkisen että yksityisen sektorin organisaatioihin, jotka valitettavan hyvin demonstroivat käytännössä sitä, mitä edellä mainitulla pysähtyneisyydellä voitaisiin tarkoittaa. Joihinkin organisaatioihin on päässyt syntymään mielenkiinnottomuuden, kunnianhimottomuuden, näköalattomuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden ilmapiiri, jota olen joutunut todistamaan.

Kun tähän ilmapiiriin lisätään ripaus arroganssia ja mahdollisuus käyttää valtaa, saadaan toimija, joka latistaa ja kangistaa ympäristönsä todella tehokkaasti. Kummallisinta tilanteessa on se, että nämä pysähtyneet organisaatiot eivät suinkaan näytä kärsivän resurssien puutteesta. Pikemminkin yhdistävänä tekijänä näille toimijoille on vähintäänkin kohtuullinen resursoinnin taso.

Olen toistuvasti myös törmännyt organisaatioihin, joiden halu ja tämän myötä kyky yhteistoimintaan on täysin olematon. Organisaatio voi olla hyvinkin innostunut ja kunnianhimoinen, mutta jos päämäärien saavuttaminen vaatii yhteistoimintaa sellaisen tahon kanssa, jonka prosessi, toimintatavat ja kulttuuri poikkeavat oman organisaation vastaavista elementeistä, kaikki energia suunnataan omien toimintatapojen oikeaksi todistamiseen.

Mutta ilonaiheitakin löytyy.

Suurinta iloa ovat työssäni tuottaneet ne äärimmäisen ammattitaitoiset ja tehtäviinsä suurella intohimolla suhtautuvat ihmiset, joihin olen päässyt tutustumaan mitä yllättävimmissä yhteyksissä. Epätieteellisen nyrkkisääntöni mukaan sellaisesta organisaatiosta, joka näyttää ulospäin mitä takapajuisimmalta, löytyy yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat todellisia timantteja. En ymmärrä lainkaan, miten nämä ihmiset, joiden kanssa lähtisin milloin tahansa toteuttamaan maailmanluokan projekteja, jaksavat motivoitua työskentelemään yhteisöissä, joiden vertaaminen kivikauden organisaatioihin asettaa kyseisen historiallisen ajanjakson väärään valoon.

Palvelupaja FORGEn rakentamistyö on siis ollut monessakin mielessä haastavaa. Nyt pohjatyö on tehty ja tulevaisuus näyttää mukavalta: FORGEssa toimii tällä hetkellä kolme projektia (https://forgeservicelab.fi/en/projects) ja uusia on käynnistymässä vielä tämän syksyn aikana, yhtäkin sopimusta sorvataan tässä parhaillaan.

Kulunut vuosi on siis ollut kaikin puolin hyödyllinen.

Internet-ajan talouskasvu luodaan omin voimin

Ymmärrys talouskasvusta Suomessa on seuraava: vienti kasvaa, kun myymme maailmalle hevosta suurempia laitteita enemmän kuin investointituotteita tuomme. Tämä onnistuu, kun vientimaissa suhdanne paranee ja niissä tehdään investointipäätöksiä. Tästä muiden tekemistä päätöksistä heruu sitten kasvua meille. Muut päättävät ja me kumarramme noita päätöksiä.

Aika yksipuolinen ymmärrys.

Maailma muuttuu koko ajan eikä yllä mainittu kaava enää yksinkertaisesti toimi näin. Internet-talous mullistaa toimialan toisensa jälkeen. Tämä luo uusia markkinoita ja uusia kasvavia sektoreita, esimerkkinä verkkokauppa, jonka seurauksena varastoautomaatio kehittyy kovaa kyytiä. Toinen esimerkki on sosiaalinen media ja sen aiheuttamat reaktiot mainosmarkkinassa. Tunnetusti koko medialiiketoiminta muuttuu ja vanha media käy taistelua aikaa vastaan, saneeraten. Kukin voi itse jatkaa luettelointia.

Jos ja kun haluamme Suomessa kasvua, tarvitsemme kaksi henkistä rakennemuutosta. Ensimmäinen on se, ettei enää taistella muutosta ja aikaa vastaan. Sen sijaan todetaan, että kun muutos tapahtui tuolla naapurialalla, niin kohtahan se vyöryy meidänkin alalle. Keksitään itse, kuinka käännämme tämän vääjäämättömän muutoksen eduksemme ja kuinka itse asiassa vauhditamme murrosta, omaksi eduksemme. Tämä on ihan rutiinimaista analyysiä ja toimeen tarttumista. Ensin täytyy vain lopettaa muutosvastarinta.

Toinen rakennemuutos on seurausta tuosta edellisestä. Investoidaan ennen muita siihen, että ollaan valmiita murroksen tekemiseen ja sen tuomaan kasvuun – itse asiassa ollaan itse luomassa uutta kasvua. Ja verkotutaan muiden muutosta edistävien, uusien toimijoiden kanssa.

Tällainen proaktiivinen ote johtaa vääjäämättä siihen, että emme ole muiden päätösten orjia, vaan investoimme omaehtoisesti omaan kasvuun, oman näkemyksemme mukaan. Aluksi luonnollisesti riskitaso nousee ja sattuu virheitä, mutta osaamisestaan tunnettu kansakunta oppii nopeasti.

Tämä riski on otettava, sillä säästämisen tien pää on tullut vastaan.

Suomi ei ole koskaan ollut niin koulutettu kansakunta kuin nyt. Vaurauden taso on edelleen huipun tuntumassa. Parasta on se, että koskaan ei ole ollut niin paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia kuin nyt internet-talouden tuoman murroksen seurauksena. Uudelle kasvulle on tilaa ja siihen on keinoja.

Luovutaan kuvitelmasta, että investointituotteet vetävät Suomen kasvuun. Tartutaan omaehtoiseen kasvuun.

Internet-taloudessa se onnistuu digitaalisen palvelun tarjonnan kehittämisen kautta.

Riittäisikö Suomelle kolme yliopistoa?

Olemme 5,5-miljoonainen kansa, joka tuottaa vajaat 30 000 ylioppilasta vuodessa. Suomessa on 14 yliopistoa, joissa opiskelee n. 170 000 opiskelijaa, osa näistä (n. 10%) on saapunut ulkomailta. Suurimmassa yliopistossa, siis Helsingin yliopistossa, on n. 37 000 opiskelijaa. Lisäksi meillä on joukko ammattikorkeakouluja, jotka nykyään tuottavat myös maisteritason tutkintoja.

Minusta meillä on liikaa yliopistoja. Liikaa pieniä laitoksia ja osastoja, joilla on liian vähän resursseja. Liikaa nurkkakuntaisuutta. Liikaa päällekkäistä hallintoa.

Suomen yliopistolaitos on kehittynyt paikallisista lähtökohdista ja elää edelleen monessa suhteessa paikallista elämää. Nimetkin sen kertovat: Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto. Yliopistot keräävät edelleen suurimman osan opiskelijoista lähipiiristään. Kullakin paikkakunnalla – erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella – “oma” yliopisto nähdään merkittävänä hyvinvoinnin ja kasvun tekijänä. Todellinen kilpailu yliopistojen välillä on vähäistä, paitsi tietenkin määrärahoista.

Entä jos meillä olisi vain kolme koko maan alueella toimivaa yliopistoa? Vain kolme hallintoa; itse asiassa suuren osan hallinnostakin voisi ulkoistaa, paremmin kuin pienten alueellisten yliopistojen tapauksessa. Laaja maantieteellinen toimialue kiihdyttäisi modernien opetusmenetelmien ja -teknologioiden käyttöä. Kaikki olisivat riittävän isoja pysyäkseen mukana globaalissa tieteen kehityksessä.

Tulisiko näistä liian isoja? Referenssinä voi miettiä tapausta University of California: tällä on 10 kampusta (Kuten UC Berkeley ja UC Los Angeles) ja pitkälle yli 200 000 opiskelijaa.

Monella muulla alalla kolmen kopla on osoittautunut kilpailun ja markkinoiden toimivuuden kannalta optimaaliseksi. Kolmen operaattorin markkinat ovat tuottaneet Suomeen yhden kehittyneiden maiden kuluttajahinnoiltaan halvimmista matkapuhelinpalveluista. Vähittäiskauppaan tuli todellista kilpailua vasta, kun peliin ilmestyi kolmas toimija ulkomailta.

Mielestäni nykyjärjestelmän hyvät puolet, eli alueellinen kattavuus ja omistautuneisuus, olisivat hoidettavissa tälläkin mallilla. Epäilemättä ongelmiakin tulisi, eikä vähiten siinä vaiheessa kun yhdistymisiä alettaisiin puuhata – siinä jäisivät kuntien pakkoliitoskeskustelut kevyeksi jutusteluksi. Ongelmat ovat kuitenkin voitettavissa ja syntyvät edut peittoaisivat ne.

Toisaalta tämän pitemmälle ei ole syytä mennä. Kaksi yliopistoa olisi kunnon kilpailun kannalta liian vähän, ja monopoli olisi tuhon tie.

Syntyisiköhän kolmen kansallisen – ei alueellisen – yliopiston mallilla Suomeen maailman tehokkain ja laadukkain korkeimman opetuksen ja tutkimuksen järjestelmä?

Innovaatiohöttöä

Innovaatiohöttöä. Sana pisti korvaan radiossa hiljan. Termi sisältää sen verran vahvan arvolatauksen että se pani ajattelemaan. Puhutaanpa siis i-sanasta.

Ensin on todettava, että monien vastaavien termien tapaan innovaatio on moniselitteinen sana. Itse ajattelen, että innovaatio tarkoittaa tuotteistettua tai kaupallistettua, ja sitä kautta hyödynnettäväksi tehtyä ideaa tai keksintöä. Mutta ei mennä sen syvemmälle semantiikkaan.

Sanaa kuitenkin käytetään ja ymmärretään tavoilla, joista on haittaa.

Ensimmäinen ongelma on elitismi. Innovointi kuuluu juhlapuheisiin, mietintöihin ja strategioihin. Sitä kuuluu kannattaa ja ehkä jopa tukea, mutta ei se niin tärkeää ole. Paljon tärkeämpää on miettiä työpaikkoja ja sosiaalikuluja.

Toinen väärinkäsitys on mystifiointi. Innovointi käsitetään keksijöiden ja nörttien puuhasteluksi, joka tapahtuu suljetuissa laboratorioissa ja jota ei voi ymmärtää. Sen ajatellaan olevan jollakin hämärällä tavalla hyödyllistä, mutta ei missään tapauksessa tärkeää – eihän se ole oikeaa tuottavaa työtä.

Kolmas, edellisille tavallaan vastakkainen ilmiö on banalisointi. Innovatiivisiin tuotteisiin törmää marketissa ja kodinkoneliikkeessä. Mainokset eivät kainostele käyttää termiä kaikista uutuuksista. Lähes mikä vain voi olla innovaatio.

Kaiken tämän keskellä ei ole ihme, että kaikki puhe innovaatioista on helppo kuitata innovaatiohöttönä. Tässä ollaan vaarallisella tiellä.

Innovointi on kuitenkin yritysten, julkisen sektorin ja koko kansakunnan kannalta oleellisen tärkeä prosessi, jota ilman taloudellinen, sosiaalinen ja henkinen kehitys loppuu. Se on niin tärkeää, että valtion pitäisi panostaa siihen muutenkin kuin verorahaa jakamalla. Monet puristit tosin ovat sitä mieltä, että innovointi kuuluu yrityksille ja parasta, mitä valtio voi tehdä, on pitää näppinsä erossa – raha tosin kyllä kelpaa.

He ovat väärässä.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on kansakuntamme merkittävä saavutus josta voimme syystä olla ylpeitä. Suomalainen innovaatiojärjestelmä pitää saattaa samalle tasolle.

Itse asiassa sanan “järjestelmä” käyttäminen nykytilanteesta on kyseenalaista. Nyt jo toki on olemassa erilaisia tapoja kanavoida julkista rahaa innovaatiotoimintaan. Järjestelmäksi tätä ei kuitenkaan vielä voi kutsua.

Ja kyllä, on täysin mahdollista luoda järjestelmä joka toimii ilman turhaa byrokratiaa.

Se vaatii vain innovointia.

Crowdsourcing in Large Companies – Trust Your Crowd!

In all the hype around crowdsourcing and open innovation, we don’t hear very much about the possibilities and challenges it poses in the context of large companies. Change can be hard for any organization, but change in a large organization through a new and open process can be even harder. Why should then corporations consider crowdsourcing and what are the challenges and best practices of its implementation? These are the questions this blogpost addresses.

In the context of corporations, the development of crowdsourcing can be seen as running in parallel with cloud computing. Both were driven by the limitations of existing technology and business practices, and certainly by corporations’ decreasing financial ability to keep up with changes happening all around them.

Just like with cloud computing, a business that does not use crowdsourcing will find that they have a challenge scaling the intellectual and physical capacity of the organization to meet the demands to stay ahead of the competition. As Benkler writes, the world is becoming too fast, too complex and too networked for any company to have all the answers inside.

Benefits

On top of greater creativity and diversification, crowdsourcing brings three tangible benefits for corporations. First, crowdsourcing can have a longer life-span than traditional engagement methods: even when the budget is spent or resources are reassigned, as long as there is crowd engagement and interest, the campaign will live.

Second, crowdsourcing is budget-friendly: thanks to the use of social media and networks of people it’s possible to create a far-reaching campaign on a tight budget and even enhance return on investment of traditional campaigns.

Third, unlike other campaigns that tend to reach a small percentage of the target population, crowdsourcing can deliver a broad understanding of general opinions very quickly. Besides, crowdsourcing provides the market with a new kind of transparency into large companies and brands.

Risks and challenges

Arguably the biggest concern among large corporations when it comes to crowdsourcing or open innovation is the risk it exposes the company to. However, what some companies forget is that due to the changed dynamics between the market and brands, they no longer have control over everything.

Therefore, implementing crowdsourcing poses no more threat than handling a company’s Facebook page or Twitter account. Any risks associated with it can be mitigated with effective communication and clear strategy.

The main challenges of implementing crowdsourcing in a large organization arise from company culture, resources and processes. Crowdsourcing requires company’s culture to be open to input from the outside. The ideas are only part of the solution – internal teams need to be behind the implementation to shepherd the innovation into practice.

In terms of resources, companies need to ensure beforehand that they have the capacity to investigate ideas and innovation that result from crowdsourcing endeavors. Lastly, when letting your audience or crowd to participate in the work of the company, corporations need to ensure they are able to change the way they are working to fully exploit the input of crowdsourcing.

Best practices

Using your crowd to solve problems or to work with you is a great way to make your crowd feel included and empowered, helping boost brand loyalty. However, one first needs to know its audience, the crowd.

After knowing the audience, a company needs to understand what it really wishes to achieve with crowdsourcing. To this end, creating a mission statement with clear objectives ensures that the design and evaluation of all activities are focused on success from the start.

The hardest step is the first one, but it helps to have a well thought-out plan. There are a few essential questions that can act as a starting point:

-          What challenge are you trying to address?

-          Where do you need value creation from your audience most?

-          Who will own the crowdsourcing endeavor?

-          How will you motivate participation?

-          What are the clear steps an idea will go through once it is chosen?

-          What does success look like and where will it be documented?

Crowdsourcing is a bit like stage diving – you need to trust your crowd, your audience, your followers and fans since they are the ones who represent the real value of your company.

 

 

P.S. Have you already registered to the DIGILE Business Forum, Crowds Renewing Value Creation – Crowdsourcing, Crowdfunding, Crowdworking, CrowdEVERYTHING?

 

Liiallinen personointi on uhka innovaatioille

Personointi on päivän sana monissa palveluihin ja kuluttamiseen liittyvissä yhteyksissä. Erityisesti tämä koskee digitaalisia palveluita, jotka yrittävät erottua toisistaan yhä kehittyneemmillä tavoilla kohdistaa ja räätälöidä palvelu juuri sinulle. Hiljan julkistettu Sanoma Oy:n Flou-palvelu pyrkii – kuinka ollakaan – samaan: yhtiö haluaa luoda ”kokonaan uudenlaisen personoidun palvelun, joka oppii käyttäjänsä mieltymykset ja mukautuu niihin”.

Monissa tapauksissa tämä on, olettaen että personointi toimii riittävän hyvin, sekä hyödyllistä että tavoiteltavaa. Mutta tässä voi piillä vaarojakin. Liian pitkälle menevästä personoinnista voi olla haittaa innovaatioille.

Innovoinnin yksi oleellinen osatekijä on avoin mieli ja tilan antaminen sattumalle. Jotta voisi keksiä jotakin uutta, pitää nähdä joku tuttu asia uudella tavalla tai havaita jotakin jota ei ole ennen havainnut. Koskaan ei voi etukäteen tietää mistä uusi idea päähän putkahtaa. Liian pitkälle viety personointi on uhka näille ilmiöille.

Jos ympäröimme itsemme vain sellaisilla asioilla ja ihmisillä, jotka tukevat olemassa olevia käsityksiämme ja mieltymyksiämme, tulemme samalla väkisin kaventaneeksi sekä maailmankuvaamme että ymmärrystämme. Samalla pienennämme oleellisesti mahdollisuutta nähdä tai löytää jotakin meille uutta – eli innovoida.

Tässä kohtaa joku voi tietenkin muistuttaa, ettei kaikkien tarvitsekaan innovoida. Tämä on paitsi väärä myös vaarallinen näkökulma. Yhteiskuntamme voi olla vain juuri niin dynaaminen ja avoin (eli kehityskykyinen) kuin sen jäsenet ovat. Luonnollisesti vain osa kansalaisista haluaa ja kykenee aktiivisesti tuottamaan ja tuotteistamaan innovaatioita. Mutta näidenkään kehittämillä innovaatioilla ei ole mahdollisuuksia, ellei kansalaisten yleinen asenne ole innovaatiomyönteinen.

Liian pitkälle vietynä personointi uhkaa luoda meille kullekin oman mikrokosmoksemme, jonka sisään eivät uudet ajatukset pääse. Vaikka emme näin pitkälle menisikään, jo se, että liikumme tähän suuntaan, on vaarassa heikentää yleistä innovatiivisuutta. Innovatiivisuus on paitsi yksilöiden myös yhteiskuntien ominaisuus. Yhteiskunnan innovatiivisuuden väheneminen syystä tai toisesta johtaa pysähtyneisyyteen ja lopulta apatiaan.

Liiketoimintaekosysteemi. Niin siis mikä?

Liiketoimintaekosysteemien rakentaminen on tärkeä osa DIGILEn palveluvalikoimaa. Mistä oikeastaan on kysymys? Uunituore video kertoo sen paremmin kuin tuhat sanaa!

Enjoy!

DIGILE Business Ecosystems from DIGILE on Vimeo.

Eläkepommi kiinalaisittain. Miksi sen pitäisi kiinnostaa?

Suomessa on nyt noin 1,1 miljoonaa yli 65-vuotiasta seniorikansalaista. Kiinassa heitä on 185 miljoonaa. Vuonna 2050 suomalaissenioreita on arviolta 1,6 miljoonaa. Kiinassa 480 miljoonaa. Siinä, missä kotoinen ”pommimme” kasvaa lähes 50 prosentilla, Kiinassa kasvu on yli 250 prosenttia.

Mittakaava on suomalaisesta näkökulmasta suorastaan käsittämätön.

Vaikka Kiinan kasvukäyrät osoittavatkin tasaantumisen merkkejä, maa kasvaa, rakentaa, kuluttaa ja luo uutta ennennäkemättömällä vauhdilla. Kääntöpuolena on se, että esimerkiksi rakentamisen laatu on monin paikoin luokattoman huonoa. Syitä ovat muun muassa kiire sekä haluttomuus sijoittaa laatuun, joka tietysti maksaa enemmän. Se ei haittaa ehkä juuri nyt, uusi on aina uusi, mutta mikä on tilanne vuonna 2050? Puoli miljardia eläkeläistä ja käsiin hajoavat rakennukset ja moottoritiet?

Kiinassa on 1,3 miljardia kuluttajaa, yli 800 miljoonaa mobiilinettikäyttäjää. Bisnesmahdollisuudet ovat siis valtavat. Ja tilaa on myös suomalaisille toimijoille.

Kiinalaisilla on tapana mennä sinne, missä osaaminen on korkeimmalla tasolla, ja avata bisneskumppanuuksia alallaan maailman parhaiksi katsomilleen toimijoille. Kiinalaisdelegaatioita käy Suomessakin.

Miksi?

Koska he tunnustavat, että Suomi on monia kilpailijamaitaan edellä esimerkiksi ikääntyvien palveluissa ja koulutuksessa. Täältä haetaan parhaillaan bisneskumppaneita, joilla olisi halua lähteä viemään osaamistaan Kiinan-markkinoille.

Mittakaava ehkä hirvittää, vaikka se on vain ja ainoastaan mahdollisuus: palveluita digitalisoimalla asiakaskunnan kasvattamisella ei ole rajoja.

Palveluiden digitalisoimiseen on tarjolla apua. Ovien avaajia Kiinan-markkinoille on tarjolla.

Kannattaisiko tarttua tilaisuuteen?

 

Kirjoittaja ei ole käynyt Kiinassa vaan referoi viisaampiensa puhetta. Mutta on vaikuttunut kuulemistaan puheista ja uskoo vilpittömästi siihen, että Suomella olisi niin paljon enemmän annettavaa maailmalle.

Kyberturvallisuus on tärkeää, kyberluottamus kriittistä

Kyberturvallisuus puhuttaa entistä enemmän. Keskustelua käydään kuitenkin suppeasta näkökulmasta. Helposti unohtuu se kokonaisuus, jota kyberturvallisuus palvelee.

Jokainen kyberturvallisuudesta kiinnostunut tai on muutoin keskustelua seurannut huomaa pian, että keskustelussa puhutaan lopulta aika paljolti tekniikasta. Osa alan asiantuntijoista painottaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa kyberturvallisuuteen, mutta yleensä keskustelussa on kyse lähinnä estämisestä ja sulkemisesta. Nämä näkökulmat ovat sinänsä ymmärrettäviä ja perusteltuja kasvavien tietoturvariskien ympäristössä.

Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta kokonaisuudesta, jonka yhtenä olennaisena osana on eri tarpeet huomioiva ja asianmukainen kyberturvallisuus. Tästä syystä emme saa jättää keskustelua vain turvallisuusteknologian ja valvonnan edustajille. Kyse on kyberluottamuksesta, siitä, luotetaanko yhteiskunnan ja yritysten tarjoamiin digitaalisiin palveluihin.

Me jätämme rahamme pankin huostaan siksi, että luotamme pankin pitävän niistä hyvää huolta. Uskomme sairautemme hoidon lääkärille, koska luotamme siihen, että hän tietää parhaiten miten meitä on hoidettava. Poliisiin turvataan, koska siihen luotetaan. Jos luottamus rapisee, vähenee saman tien kyseisten palvelujen käyttö ja niiden tilalle haetaan vaihtoehtoja muualta.

Luottamus on yhteiskunnan näkymätön peruskivi, jonka varassa kaikki palvelut, liiketoiminta sekä myös kehitys lepäävät. Kun osapuolet luottavat toisiinsa, vuorovaikutus on nopeaa, monipuolista ja laajaa. Luottamuksen puuttuessa estot, rajoitukset ja kontrolli ovat vallitsevia. Kyberluottamus on luottamuksen digitaalinen ulottuvuus. Siihen tarvitaan luottamuksen syntymistä ja kasvua edistävät digitaaliset ratkaisut ja palvelut.

On tärkeää löytää riittävä turvallisuuden ja yksityisyyden suojan taso, jotta aidot tietoturvariskit saadaan hallittua ja luottamus järjestelmiin säilyy. Sen pidemmälle ei ole syytä mennä, jotta järjestelmien hyvä käytettävyys, tiedon nopea ja vapaa liikkuvuus sekä mahdollisuus nopeaan innovointiin voivat toteutua. Kyberturvallisuuskeskustelussa tätä puolta ei ole tuotu riittävästi esiin. Usein se unohdetaan kokonaan.

Oleellista on huomata, että luottamus syntyy muustakin kuin turvallisuuden tunteesta. Jos panostetaan liikaa turvallisuuteen, palveluista tulee helposti kömpelöitä ja kryptisiä. Yhtä suuri tai jopa suurempi merkitys on helppokäyttöisyydellä, yksinkertaisuudella ja läpinäkyvyydellä – toisin sanoen hyvällä käyttökokemuksella. Samoin sillä, että palvelut tuovat aidosti arvoa kuluttajille.

Hyvänä esimerkkinä tästä on verkkokauppa. Asiakkuusmarkkinointiliiton (ASML) ja Avauksen tekemä laaja tutkimus indikoi, että suomalaiset kuluttajat luottavat enemmän monikansalliseen verkkokaupan jättiin kuin kotimaiseen tavarataloon.

Jos panostamme vain kyberturvallisuuteen, tuloksena on huipputurvallisia palveluja, joita kukaan ei käytä. Turvallisuuteen ehkä luotetaan, mutta huonoihin palveluihin ei, jolloin palvelut jäävät käyttämättä eikä turvalla ei ole juurikaan merkitystä. Palvelun käyttäjä ei ole ostamassa  tietoturvaa, vaan palvelua, jonka yhtenä ominaisuutena on turvallisuus.

Turvallisuutta laajemmin ymmärretty kyberluottamus on digitaalisen palveluyhteiskunnan ja palvelutalouden kannalta välttämätön mahdollistaja.

Tämä on Jaakko Talvitien sekä DIGILEn Kiina-koordinaation johtajan Matti Hämäläisen yhteisblogaus

Robotiikan tulevaisuus on pilvessä

Robotiikka on kiinnostavaa monestakin syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että robotit tulevat olemaan läsnä meidän keskellämme. Aihetta käsitteli taannoin monipuolisesti The Economist.

Tyypillinen robotti koostuu kahdesta osakokonaisuudesta: laite ja ohjelmisto. Laite on mekaniikkaa: metallia ja muovia, hydrauliikkaa, sähkömoottoreita, niveliä, kaapeleita, antureita. Ohjelmisto ohjaa laitteen toimintaa. Käytetään nyt tästä osasta sanaa äly. Vaikka olemmekin vielä kaukana todellisesta tekoälystä, sen toteutuminen on jo näkyvissä.

Mekaniikka on kiinnostavaa ja hyvin haastavaa: miten saada laite toimimaan tehokkaasti mutta turvallisesti ympäristössä joka on suunniteltu ihmisiä varten? En kuitenkaan usko, että Suomella on tähän juurikaan annettavaa, muut ovat jo niin pitkällä. Toki löytyy joitakin erikoisalueita joilla voimme olla kilpailukykyisiä, esimerkiksi itsestään seilaavat laivat, tai vaikkapa jätteenlajittelurobotit.

Kannattaa kuitenkin keskittyä älyyn. Toisin kuin ehkä helposti kuvittelemme, robottien äly ei tule rakentumaan ihmisaivoja simuloiville sähköaivoille. Sen sijaan se sijaitsee pilvessä. Samoin kuin tietokoneet, robotitkin ovat paljon tehokkaampia kun ne voivat hyödyntää massiivisia tietokantoja ja laskenta-alustoja, joita ei ole mitään järkeä integroida yhteen sähköaivoon. Ja toisin kuin ihmiset, robotit pystyvät jatkuvaan tiedonsiirtoon etäisyyksistä välittämättä, sekä keskenään että pilven kanssa.

Näin robottien älystä tulee pilviälyä. Ajattelen tässä esimerkkinä IBM:n Watsonin yhdistämistä siivousrobottiin. Itse laitteen ei tarvitse olla älykäs, mutta sen pitää olla toimintakykyinen eli pystyä manipuloimaan ja “aistimaan” ympäristöään. Loppu tulee pilvestä.

Samoin tulemme näkemään robotiikan sovelluskauppoja, joista voi ostaa robotilleen uusia ominaisuuksia. Roboteille tulee käymään kuten älypuhelimille on jo käymässä: kaikki palvelut ja lisäarvo siirtyvät pilveen, ja itse laite jää sivuosaan. Tähän on vielä matkaa, mutta sitä suuremmalla syyllä meidän kannattaa hypätä tähän junaan jo nyt.