Henkilökohtainen data – uusi valuutta

Rahasta on enenevässä määrin tullut virtuaalista. Meidän itse kunkin käteisvarat ovat olemassa vain bitteinä pankin tietokoneilla. Toki ne voi halutessaan muuttaa fyysisiksi seteleiksi ja kolikoiksi, mutta loppujen lopuksi tämä fyysinen olomuoto on rahaliikenteen kokonaisuuden kannalta vain väliaikainen.

Keskuspankin takaaman virallisen valuutan rinnalle on tullut erilaisia varsinaisia virtuaalirahoja, etunenässään Bitcoin, jota ei takaa mikään keskitetty tai virallinen taho. Monet pitävätkin Bitcoinin tapaisia “valuuttoja” vain puhtaasti spekulatiivisina sijoituskohteina. Totta on, että harva kauppa vielä ottaa vastaan Bitcoineja maksuna myymistään tuotteista. En usko että, näin edes voi käydä niin kauan kuin Bitcoinien arvo vaihtelee nykyiseen malliin.

Näiden lisäksi useimmat meistä käyvät päivittäin kauppaa valuutalla, jota eivät edes valuutaksi huomaa: henkilökohtaisella datallaan. Me maksamme Googlelle, Facebookille ja Twitterille sekä lukemattomille muille ilmaisille palveluille luovuttamalla niille tietoja itsestämme. Useimmiten tietoja käytetään mainosten kohdentamiseen, mikä monesti onkin yksilön kannalta hyödyllinen vaihdon tulos.

Ongelmana tässä kaupankäynnissä on kuitenkin se, ettei meillä ole oikeasti mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä tietoja me luovutamme. Olemme pikku hiljaa ajautuneet tilanteeseen, jossa emme enää tiedä, millä kaikilla tahoilla on meistä tietoja emmekä sitä, mitä tietoja ne ovat. Näin ei voida jatkaa loputtomiin.

Toisaalta tämä vaihdanta on digitaalisen palveluyhteiskunnan kannalta oleellinen mekanismi. Miten muuten voisimme saada meille räätälöityjä palveluita kuin kertomalla tavalla tai toisella millaista räätälöintiä kaipaamme. Ilman tätä vaihdantaa digitaalisista palveluista tulee yhden koon sukkahousut – kaikille samaa bulkkia.

Ainoa pitkän päälle toimiva tapa yhdistää nämä kaksi vaatimusta on alkaa käsitellä henkilökohtaista dataa kuten rahaa. Tarvitsemme todellisen datapankin (tai mieluummin useita kilpailevia sellaisia) sekä mekanismit hallinnoida dataa sekä luovuttaa sitä haluamillemme tahoille. Tietojen luovuttaminen pitää olla mahdollista joko anonyymisti tai identifioituna.

Oleellista on että me itse, ei joku muu, omistamme oman datamme ja vastaamme sen hallinnoinnista. Halutessamme voisimme luovuttaa hallinnoinnin jollekin luotetulle osapuolelle – näin varmaan useimmat tulisivat tekemään.

Tämä edellyttää myös toimivan digitaalisen identiteetin olemassaoloa. Niin kauan kuin meillä ei ole kumpaakaan, digitaalinen palvelutalous jää nilkuttamaan ja sitä jäävät riivaamaan kaikenlaiset epämiellyttävät lieveilmiöt, kuten henkilötietojen väärinkäyttö petoksissa.

Lakiesitys uhkaa vesittää kyberuhkiin varautumisen

Kouluttautuminen terroristiksi aiotaan säätää rangaistavaksi. Ja niin pitääkin. Mutta lasta ei saa hukata pesuveden mukana. Suunnitteilla oleva lainsäädäntö on poikkeuksellista, sillä siinä säädettäisiin tietojen ja taitojen hankkiminen rangaistavaksi.

Erityisesti mainitaan kouluttautuminen sellaisiin tietoteknisiin taitoihin, joilla voi puuttua esimerkiksi liikenteen tai ydinvoimalan ohjausjärjestelmiin. Tietoturvaa tai kyberuhkia ei mitenkään voi opettaa käsittelemättä erilaisia hyökkäystapoja. Hyökkäämisen harjoittelu samoilla työkaluilla, joita ammattimaiset hyökkääjät käyttävät, konkretisoi järjestelmien haavoittuvuuksia ja on hyödyllinen osa koulutusta. Nyt vaarana on harmaan alueen syntyminen: kuka päättää, mikä on sallittua koulutusta ja mikä ei? Lainsäätäjien on nyt syytä huolella kuunnella koulutuksen antajia.

Varsin läheltä olen seuraamassa suomalaisen kyberturvallisuuden tutkimuksen kehitystä. Käytössä olevat ja kehitteillä olevat kyberlaboratoriot tarvitsevat myös ajantasaista kyberhyökkäämisen osaamista ja ilolla olen seurannut, kuinka vastuullisesti laboratoriot toimivat ja miten huolella ne valitsevat avainhenkilöt, joilla syvällisin hyökkäysosaaminen on. Suosittelen lainsäätäjille myös tämän porukan konsultointia.

Missä viipyy keskustelu yliopistojen kolmannesta tehtävästä?

Viime syksynä Britanniassa julkaistiin Sir Andrew Witty’s Review of Universities and Growth. Mielestäni voisimme oppia tästä paljonkin, aina ei tarvitse olla maksumiehenä, joskus voi ylpeydellä lainata toisten tekemiä huomioita!

Poimin nyt yhden tärkeän asian suosituksista (s. 4-5) :

Universities have an extraordinary potential to enhance economic growth. The full diversity of institution have a role to play from local SME support and supply chain creation to primary technology leadership and breakthrough invention. Incentives should be strengthened to encourage maximum engagement from Universities in the third mission alongside Research and Education”.

En muista, milloin olisin Suomessa viimeksi kuullut puhuttavan yliopistojen ”kolmannesta tehtävästä”. Laki toteaa: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tieteellisen tason nostosta kyllä murehditaan, opetuksen tasostakin, mutta kuka murehtisi kolmannesta tehtävästä? DIGILEn toimialaa peilaten täytyy todeta, että nykyinen nimityspolitiikka yliopistoissa johtaa tieteellisen toiminnan vahvistamiseen, muttei tutkimustulosten siirtämiseen yhteiskuntaan. Siihen meillä ei tässä taloustilanteessa olisi varaa, uusimmat tieteelliset tulokset (on ne sitten keksitty Suomessa tai muualla) pitää saada nykyistä huomattavasti nopeammin virtaamaan yrityksiin sellaisessa muodossa, että yritykset kykenevät ne vastaanottamaan.

Ja hyvä on muistaa se, että kun kansantalous on kunnossa, yliopistojenkin talous  voi olla kunnossa.

Next Median perintö elää vahvana

Next Media -ohjelma pääsi juuri päätökseensä. Se oli DIGILEn kannalta erittäin mielenkiintoinen. Tämän kokoluokan tutkimusohjelmaa ei mediapuolella ole koskaan toteutettu, ei Suomessa eikä muuallakaan. Ohjelma oli yritysvetoinen, veturiyrityksenä maamme suurin alan yritys Sanoma ja ohjelmassa mukana Sanoman kovimmat kilpailijat. Kilpailijoiden kanssa yhdessä tehtävä tutkimustyö oli partnereille uutta, mutta osoittautui hedelmälliseksi.

Ensimmäisen vuoden rahoituspäätöksen tiedotteessa toimitusjohtajamme Reijo Paajanen totesi: ”Next Media -tutkimusohjelma tähtää innovaatioihin, jotka uudistavat mediateollisuuden arvoverkkoa ja liiketoimintamalleja sekä varmistavat alan menestyksen mys kansainvälisessä kilpailussa. Tavoitteena on, että tulevaisuuden mediatuotteet hyödyntävät ja tukevat vuorovaikutteisuutta ja tarjoavat kuluttajille aivan uudenlaisia mediaelämyksiä”.

Kun tätä alussa asetettua tähtäintä peilaa tammikuussa 2013 järjestetyn tulosseminaarin teemajakoon (Uudet sisältökonseptit, visuaalisuus ja mediakokemus; Uudet mainontakonseptit; eKirjamarkkinoiden kehittäminen; Median kuluttajatutkimus; Toimituksen prosessit ja lukijoiden osallistaminen; Toimituksellisen sisällön työnkulut toimitusjärjestelmissä suunnittelusta digitaaliseen jakeluun; Teknologia: web app kehitys, big data, AR), voi huomata, että ohjelma eteni erittäin hyvin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Ohjelma todellakin kattoi koko median arvoketjun, joka onkin varmasti ainoa oikea tapa vastata huikeaan muutokseen kentällä.

Ohjelmaan osallistuneilta partnereilta saimme ilahduttavaa palautetta ohjelman hyödyistä. Yritysten vastauksista löytyi tällaisia:

  • Auttanut varautumaan tulevaisuuteen ja luomaan pohjaa uudelle liiketoiminnalle
  • Muuttanut yhtiön strategian
  • Nettisaittia lukuun ottamatta ei ohjelman käynnistyessä ollut mitään, nyt on 27 applikaatiota
  • Next Median työstä on jatkossa suoraa taloudellista hyötyä
  • Hanke on luonut hyvän pohjan tuotteidemme kansainvälistämiseksi
  • Olemme saaneet kehittää maailmalla ainutlaatuisia tuotteita

Juuri tällaisia asioita varten ohjelmamme ovat luotu. Epäileekö joku vielä SHOK-ohjelmien hyötyjä?

DIGILEn tutkimustoiminnan ohjausmenetelmiin kuuluu kansainvälinen evaluointi. NM:n evaluaattorit olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä, heidän mukaansa ohjelman luoma… ”[t]he change is revolutionary in an industry known as conservative and filled with frictions of competitors – both real and imaginary.” Heidän mukaansa ohjelma on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.

“The project is unique in a global context as well.”

 

Strategisesti NM sopi erinomaisesti DIGILEn portfolioon, loihan se omaan kenttäänsä digitaalisia palveluja sekä niiden tarvitsemia työkaluja ja prosesseja. Kenttä ei ole helppo; mediakuluttajat ovat vaativia asiakkaita, globalisaatio tuli arkipäiväksi sekä sosiaalinen media muutti kenttää ohjelman aikana merkittävästi. Uskon, että ilman ohjelmaamme mediateollisuutemme tila olisi nyt paljon heikompi kuin mitä se nyt on. Mutta murros jatkuu, toivottavasti NM:n kansainvälinen ulottuvuus lähtee ripeästi käyntiin. Sen Suomen-osion nimi ”Digital First” on erinomainen. Pääkritiikkini NM-ohjelmalle onkin, miksei jo neljä vuotta sitten päästy tällä tulokulmalla liikkeelle?

DIGILEn koko henkilökunnan puolesta esitän lämpimät kiitokset koko NM-väelle. Yhteistyö oli sujuvaa, niin käytäntöjen kuin laki- ja talousasioden puolesta. Erityiskiitokset ansaitsee ohjelman vetäjä Eskoensio Pipatti, jonka työajat viestiliikenteensä kellonajoista päätellen eivät viikoittain rajoittuneet 37.5 tuntiin, eikä aina edes 60 tuntiin. Ohjelman eri ohjausryhmille myös suuri kiitos ja akateemisesta laadusta vastanneille akateemisille koordinaattoreille Marko Turpeiselle ja Nils Enlundille.

Loppuun lisään vielä linkin videopätkään, jossa todellinen kansainvälinen osaaja ”kadehtii” Suomea ja Next Media -ohjelmaa (videon alussa pysäytyskuvaa, puhe alkaa noin 00’08” kohdasta).

Matkapuhelin tietää pian, millä liikennevälineellä matkustat – entä sitten?

Mitä jos matkapuhelimesi navigaattori osaisi kertoa reaaliaikaisesti, milloin sinun pitää jäädä pois bussista ja vaihtaa metroon, jotta pääset määränpäähäsi? Tai jos autoilusovellus kertoisi ajotyyliisi reaaliaikaisesti perustuen, miten voisit ajaa ekologisemmin ja säästää polttoainetta?

Lähitulevaisuudessa tämä on mahdollista, sillä Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n tutkijat ovat tehneet läpimurron matkapuhelimella tapahtuvassa kulkuvälineen tunnistuksessa.

Matkapuhelimissa on nykyisin kiihtyvyysanturit esimerkiksi pelikokemusten parantamiseksi, mutta anturien antamat tiedot ovat monella tavalla epätarkkoja. Kehitetyn ratkaisun ansiosta kiihtyvyysanturista saatavan tiedon perusteella voidaan nyt luotettavasti päätellä reaaliajassa, millä liikennevälineellä puhelimen käyttäjä kulloinkin matkustaa.

“Tulevaisuudessa mobiilisovellukset voivat hyödyntää ratkaisua ja mukauttaa toimintojaan automaattisesti kulkuvälineen mukaan.”

 

Tähän tietoon kun lisätään vielä käyttäjän paikantaminen – joka on jo peruskauraa monissa mobiilipalveluissa – tulokseksi saadaan seuraavan sukupolven älykkäitä, tarkkoja, reaaliaikaisia ja energiatehokkaita navigaatiosovelluksia.

Kun sitten yhdistetään reittitietoja ja kulkuvälineen käyttötietoja, voidaan rakentaa ensin reaaliaikainen kuva kaupunkiliikenteen dynamiikasta, jonka jälkeen päästään tehostamaan ja parantamaan esimerkiksi joukkoliikenteen sujuvuutta. Myös esimerkiksi terveyteen ja urheiluun ja liikuntaan liittyvät sovellukset saavat uusia ulottuvuuksia.

Ratkaisua on kehitetty DIGILEn Data to Intelligence- (D2I) sekä Internet of Things (IoT) -ohjelmissa. Ratkaisu nojaa parannettuun gravitaatiokomponentin estimointiin sekä tarkkaan kiihdytyksen/jarrutuksen tunnistamiseen. Kokonaisratkaisu sisältää hierarkian erilaisia liikennemuotojen tunnistimia, jotka yhdessä toteuttavat tarkan tunnistuksen.

Tulos liittyy tohtorikoulutettava Samuli Hemmingin väitöskirjatyöhön. Hän jatkokehittää tunnistusmenetelmää ja tutkii sen käyttöä motorisoidun ajoneuvon polttoaineen kulutuksen ja ajon tarkkuuden arvioinnissa.

Kulkuvälineen tunnistuksen ja sen sovellutusten kehittäminen jatkuu DIGILEn ohjelmissa. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on joustava arkkitehtuuri matkapuhelinten anturien säätämiseen ja niiden antaman tiedon jalostamiseen.

Artikkeli “Accelerometer-Based Transportation Mode Detection on Smartphones” (Samuli Hemminki, Petteri Nurmi, Sasu Tarkoma) julkaistiin ACM SenSys -konferenssissa 2013. Tutkimus löytyy osoitteesta http://universe.hiit.fi/tmd-peaks/

Auto ja kännykkä tappelivat – kännykkä voitti

Apple ja Google ovat laajentamassa reviiriään ja valtaamassa autoja. Monet merkittävät autonvalmistajat hakevat älypuhelimien ja niiden käyttöjärjestelmien tarjoamien palvelujen kautta uutta kilpailutekijää tuotteilleen.

Autonvalmistajat eivät enää edes yritä kehittää itse vastaavia palveluja vaan antavat valtikan tässä suhteessa ulkopuolisille. Pelkästään tämä osoittaa, että ne ovat hävinneet tämän kisan. On helppo ymmärtää miksi.

Autoa ei voi digitoida, mutta toisaalta se tarjoaa rikkaan alustan ja ympäristön uusille digitaalisille palveluille. Olemassa olevien digitaalisten palvelualustojen (kuten Applen iOS ja Googlen Android) on paljon helpompi laajentua autoihin, kuin autotehtaiden kehittää itse vastaavat palvelut ja saada niille käyttäjät. Elämämme on enenevässä määrin digitaalista, ja digitaaliset palvelut tulevat yhä enemmän määrittämään kaikkia elämän alueita – kuten vaikka autoja.

“Autoista muodostuu pelkästään pyörillä kulkeva digitaalinen palvelualusta.”

 

On jo nähtävissä, mihin tämä johtaa. Autosta muodostuu pelkästään pyörillä kulkeva digitaalinen palvelualusta. Perinteisillä kilpailutekijöillä, kuten ajo-ominaisuuksilla tai suorituskyvyllä, on yhä vähemmän merkitystä. Autot tulevat yhä enemmän erottumaan toisistaan digitaalisten palveluiden kautta. Kaukana ei ole sekään, että auton valinnassa pääperusteeksi muodostuu se, mitä mobiiliekosysteemiä se tukee.

Tosin siihen kyllä uskon, että digitaalisten palveluiden ohella muotoilu ja estetiikka tulevat nostamaan merkitystään, kun kilpaillaan ostajista.

Autoteollisuudella on edessään kovat ajat. On hyvä, ettei Suomi ole siitä riippuvainen.

Toisenlainen rakennemuutos: puretaan turhat rakenteet

Kävin ennen joulua Brysselissä. Matkani tarkoitus oli – jälleen kerran – yrittää löytää tässä ajassa oikeasti vaikuttavia hankkeita, joilla voisi uskoa EU:n nousevan perässä seuraajasta internet-talouden aktiiviseksi tekijäksi. Yhteisistä digitaalisista sisämarkkinoista olisi hyötyä, mutta silläkin saralla parasta olivat keskustelut maiden välisten taajuuksien harmonisoinnista. Perusedellytys, joka olisi pitänyt hoitaa aikaa sitten.

Matkan päätavoite ei toteutunut, mutta se oli valaiseva. Kuulin, kuinka komissio toimii loogisesti kuunnellen suuria eurooppalaisia toimialoja. Lobbarit lobbaavat avoimesti ja saavat äänensä kuuluviin. Vahvoja lobbaajia ovat mm. autoteollisuus ja tietoliikenneteollisuus. Järjestelmän heikko kohta on siinä, että jos jollakin toimialalla ei ole vahvoja eurooppalaisia toimijoita, ala ei pysty lobbaamaan tarpeeksi vahvasti. Siksi esimerkiksi internet-talouden yritykset eivät saa ääntään kuuluviin EU-tasolla. Vanhat yksipuoliset rakenteet pysyvät voimassa ja Eurooppa nukkuu.

Suomen tilanne on yllättävän samanlainen, vaikka lobbaamista täällä vasta virallisesti harjoitellaan. Onhan meillä omat edunvalvontaorganisaatiomme ja samat asiantuntijat sitten ovat haastateltavina eri tiedotusvälineissä. Helsingin Sanomat (18.2.2014, € / maksumuuri) nosti artikkelissaan esiin yhden suomalaisen rakenneongelman toteamalla, että HS-raadin enemmistön mielestä Suomen talouspolitiikkaan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Ironisesti kyllä, samalla aukeamalla kolumnissaan Sixten Korkman peräänkuuluttaa (€) oppositiota mukaan hakemaan laajaa yhteisymmärrystä talouspolitiikasta. Konsensuksen alituinen muodostaminen on omalla tavallaan kehitystä hidastava rakenne, varsinkin kun siihen täytyy saada mukaan kattavasti sekä ne samat edunvalvontaorganisaatiot että asiantuntijat. Kuinka tässä voisi ajattelu ripeästi uudistua, kun kaikkien pitää olla samaa mieltä? Rakenne- ja konsensususko elää meillä vahvana.

Rakennemuutos kuulostaa tehokkaalta tavalta ratkoa ongelmia. Käytännössä rakennemuutokset ovat kuitenkin tavattoman raskaita ja hitaita prosesseja. Lisäksi, koska internet-talous vyöryy aikailematta ja muuttuu koko ajan, on vaikea edes suunnitella rakenteita, jotka pätevät vielä ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä. Näin on sekä yhteiskunnassa että yrityksessä.

Itse olen sitä mieltä, että rakennemuutosrumba rakenteesta uuteen rakenteeseen tai konsensuksesta uuteen ei ole nyt oikea tie lainkaan. Oikea tie on purkaa kehitystä haittaavat rakenteet ja hankkia uutta osaamista sekä antaa uusien osaajien viedä kehitystä eteenpäin. Yhteiskunnasta pitää tehdä joustava ja siirtää mahdolliset kannustimet uuden kasvun edistämiseen ja vielä niin, että siihen ei tarvitse kysyä lupaa vanhoilta rakenteilta. Rakenteemme ovat yksi paha uudistumisen hidaste ja ne on aika sulattaa pois, jotta joustavuus pääsee elämään vapaammin. Rakenneratkaisuksi ehdotan siis rakenteiden systeemianalyysiä ja vanhaan sitovien rakenteiden purkamista.

HALOO, HALOO! Haluan mukaan digitaalisten palveluiden leikkikentälle!

Miksi tätä työtä pitää tehdä juuri näin? Miksei ketään kiinnosta, mitä oikeasti haluan palveluilta? Eikö tähän voisi tehdä edes jonkin appsin?

Moni meistä haaveilee digitaalisesta, paremmasta, vuorovaikutteisemmasta, joustavammasta ja kestävämmästä palvelusta. Aiemmin olemme tyytyneet jurputtamaan huonosti toimivista asioista työkavereiden tai peliporukan kesken, yrityksille lähetetyt kehitysehdotukset ja palautteet ovat unohtuneet heti send-nappulan painamisen jälkeen.

Näin ei enää saa käydä. Eikä käy, sillä meillä on ratkaisu: digitaalisten palveluiden luomislaboratorio FORGE. Kas näin se toimii:

 

Kysymys: ”Minulla on idea digitaalisesta palvelusta. Mistä löydän tahon tai tahoja, joiden kanssa ideaa voisi kehitellä?”

Vastaus: Samankaltaisesti ajattelevia löytyy FORGE Friends -yhteisöstä. Liity Facebook-ryhmäämme ja lähetä viesti Pialle (pia.erkinheimo@digile.fi).

 

Kysymys: ”Tiimilläni / organisaatiollani / yritykselläni on kehitteillä digitaalinen palvelu, mutta meiltä puuttuu hieman (tai hieman enemmänkin) taitoja palvelumuotoilussa, tekniikassa ja/tai laskentakapasiteettia. Miten pääsemme eteenpäin?”

Vastaus: Mukaan vain. Viesti Pialle tai Jarille (jari.juopperi@digile.fi)!

 

Kysymys: ”Meillä on ihan tosi hyvä jengi koossa, mutta emme oikein tiedä, miten parhaiten yhdistäisimme voimamme. Onko osaamisellemme käyttöä?”

Vastaus: Ihan varmasti on. FORGE toimii yhteisen tekemisen alustana. Viesti Pialle!

 

Kysymys: ”Meillä on tarjottavana ohjelmistoja, palvelujen osakomponentteja tai asiantuntijapalveluita digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kuinka voimme olla avuksi?”

Vastaus: Oikea osoite on FORGE Plaza, ”palvelukatalogi”, josta FORGEn kehittäjät voivat löytää hankkeisiinsa osaamista ja digitaalisia ratkaisuja. Käänny forgelaisten puoleen ja kerro, mitä haluaisit tarjota. FORGE Plazaa kehitetään parhaillaan.

 

Vielä yksi juttu: Jos vielä saatte taiteiltua ideanne hiukan formaalimpaan muotoon, vaikkapa ihan powerpoint-kuviksi, pääsemme aloittamaan yhteistyön.

Aletaanko leikkiä yhdessä?

Vapaa-aika loppuu!

Ennen – agraariyhteiskunnassa – ei ollut vapaa-aikaa. Ihmisten elämä (rikkaita lukuun ottamatta) oli pelkkää työtä, koska vähemmällä ei selvinnyt hengissä. Sitten tuli teollinen vallankumous, ja palkkatyöstä tuli yhä useamman elinkeino. Palkkatyö ja sen tehostuminen toi mukanaan pikku hiljaa myös vapaa-ajan, josta sittemmin alettiin säätää laeilla. Vapaa-ajasta tuli työntekijän perusoikeus. Ranskalaiset keksivät laajentaa kirkon jo säätämän sapatin viikonlopuksi (Le Weekend).

On syytä huomata että ihmiskunnan historiassa vapaa-aika, sellaisena kuin sen nykyään ymmärrämme, on varsin tuore ilmiö. Ei juuri muutamaa sukupolvea vanhempi.

Kun jatkossa yhä useampi tekee työnsä digitaalitekniikan avulla, ainoat työntekoon tarvittavat välineet kulkevat ihmisten mukana. On aivan selvää ettei tämä voi olla johtamatta muuhun kuin siihen että työnteon ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy entisestään – kunnes se häviää kokonaan. Palaammeko itse asiassa taas siihen että elämä on pelkkää työtä?

En usko. Toki on aina on niitä jotka syystä tai toisesta eivät halua – tai voi – suoda itselleen vapaa-aikaa – siis hetkiä jolloin eivät tee työtä. Mutta koska samalla lisääntyy luovuuden vaatimus, on painetta myös toiseen suuntaan. Luovuus edellyttää irtautumista rutiineista ja jatkuvasta suorittamisesta.

Nämä ristiriitaiset vaatimukset johtavat tilanteeseen, jossa kaikki hereilläoloaika on työaikaa, mutta jossa ihmiset eri keinoin järjestävät itselleen hetkiä olla tekemättä työtä. Monet meistä elävät jo tällaisessa maailmassa. Työnantajan älykännykkä taskussa tarkoittaa sitä, että ollaan koko ajan kytköksissä työasioihin, ja globaalissa työelämässä jossakin tapahtuu koko ajan jotakin.

Työelämän kannalta tämä on merkittävä muutos. Työaikaa ei enää voida seurata eikä siitä kannata mitään sopia. Sen sijaan tullaan määrittelemään ja seuraamaan aikaansaannoksia. Ay-liike on eksistentiaalisen kriisin edessä.

Monet voivat pitää tällaista näkymää dystopiana. Itse olen sitä mieltä, että tämä on vapauttava visio verrattuna nykyiseen kellokorttiorjuuteen. Käsitteet “työ” ja “vapaa-aika” saavat uuden sisällön, eikä niitä enää ajatella ajallisesti peräkkäisinä vaan limittäisinä asioina. Luovuuden kannalta tämä on itse asiassa välttämätöntä. Monet uudet ideat syntyvät niinä hetkinä kun ei tietoisesti ajattele työasioita. Jotta tästä voisi hyötyä, ihmisen on ikäänkuin oltava yhtä aikaa töissä ja vapaa-ajalla – nämä eivät saa olla toisiaan pois sulkevia asioita.

Kaikki tämä on tulevan johtajasukupolven ratkaistava. Vain sellainen yritys voi menestyä, joka antaa työntekijöilleen sekä halun että mahdollisuuden ottaa kaikki irti työn ja vapaa-ajan välisen muurin murtumisesta. Jos tässä onnistutaan, sekä yritykset että niiden työntekijät voivat tulevaisuudessa paremmin.

Digibarometri 2014: Keskustelu jatkuu verkossa

Digilen, Etlatiedon, Teknologiateollisuuden ja Verkkoteollisuuden yhteinen Digibarometri julkistettiin Helsingin Musiikkitalossa järjestetyssä tilaisuudessa 6.2.2014.

Tilaisuuden esitykset ovat nyt katsottavissa verkossa osoitteessa http://digibarometri.fi/

Barometri herätti tuoreeltaan paljon keskustelua, myös mediassa. Alla linkkejä aiheesta tehtyihin juttuihin:

Talouselämä: Suomi on alisuoriutuja

Tekniikkauutiset: Huipputason osaamisella keskinkertaisia tuloksia

Tekniikka & Talous: Tässäkin lajissa Suomi munii, vaikka varusteet ovat maailman parhaat – Ruotsi kaukana kärjessä 

Taloussanomat: Raju tulos digitalisaatiosta: “Suomi alisuoriutuu rankasti rankasti

Tietoviikko: Suomi häviää digivertailussa Ruotsille: “Selvä alisuoriutuminen” 

Kansanuutiset: Digibarometri paljastaa Suomen alisuoriutujaksi

Kirjastot.fi: Digibarometrissa huolta Suomen digiosaamisesta

eKaupan lehti: Suomalaiset yritykset eivät osaa hyödyntää digitalisoitumista

OP-Pohjola, uutishuone: Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia

Marketvision blogi: Salaisuus muhii digisammioissa

Ambientia-blogi: Ajatuksia digibarometrin julkistustilaisuudesta