Liiketoimintaekosysteemi. Niin siis mikä?

Liiketoimintaekosysteemien rakentaminen on tärkeä osa DIGILEn palveluvalikoimaa. Mistä oikeastaan on kysymys? Uunituore video kertoo sen paremmin kuin tuhat sanaa!

Enjoy!

DIGILE Business Ecosystems from DIGILE on Vimeo.

Eläkepommi kiinalaisittain. Miksi sen pitäisi kiinnostaa?

Suomessa on nyt noin 1,1 miljoonaa yli 65-vuotiasta seniorikansalaista. Kiinassa heitä on 185 miljoonaa. Vuonna 2050 suomalaissenioreita on arviolta 1,6 miljoonaa. Kiinassa 480 miljoonaa. Siinä, missä kotoinen ”pommimme” kasvaa lähes 50 prosentilla, Kiinassa kasvu on yli 250 prosenttia.

Mittakaava on suomalaisesta näkökulmasta suorastaan käsittämätön.

Vaikka Kiinan kasvukäyrät osoittavatkin tasaantumisen merkkejä, maa kasvaa, rakentaa, kuluttaa ja luo uutta ennennäkemättömällä vauhdilla. Kääntöpuolena on se, että esimerkiksi rakentamisen laatu on monin paikoin luokattoman huonoa. Syitä ovat muun muassa kiire sekä haluttomuus sijoittaa laatuun, joka tietysti maksaa enemmän. Se ei haittaa ehkä juuri nyt, uusi on aina uusi, mutta mikä on tilanne vuonna 2050? Puoli miljardia eläkeläistä ja käsiin hajoavat rakennukset ja moottoritiet?

Kiinassa on 1,3 miljardia kuluttajaa, yli 800 miljoonaa mobiilinettikäyttäjää. Bisnesmahdollisuudet ovat siis valtavat. Ja tilaa on myös suomalaisille toimijoille.

Kiinalaisilla on tapana mennä sinne, missä osaaminen on korkeimmalla tasolla, ja avata bisneskumppanuuksia alallaan maailman parhaiksi katsomilleen toimijoille. Kiinalaisdelegaatioita käy Suomessakin.

Miksi?

Koska he tunnustavat, että Suomi on monia kilpailijamaitaan edellä esimerkiksi ikääntyvien palveluissa ja koulutuksessa. Täältä haetaan parhaillaan bisneskumppaneita, joilla olisi halua lähteä viemään osaamistaan Kiinan-markkinoille.

Mittakaava ehkä hirvittää, vaikka se on vain ja ainoastaan mahdollisuus: palveluita digitalisoimalla asiakaskunnan kasvattamisella ei ole rajoja.

Palveluiden digitalisoimiseen on tarjolla apua. Ovien avaajia Kiinan-markkinoille on tarjolla.

Kannattaisiko tarttua tilaisuuteen?

 

Kirjoittaja ei ole käynyt Kiinassa vaan referoi viisaampiensa puhetta. Mutta on vaikuttunut kuulemistaan puheista ja uskoo vilpittömästi siihen, että Suomella olisi niin paljon enemmän annettavaa maailmalle.

Kyberturvallisuus on tärkeää, kyberluottamus kriittistä

Kyberturvallisuus puhuttaa entistä enemmän. Keskustelua käydään kuitenkin suppeasta näkökulmasta. Helposti unohtuu se kokonaisuus, jota kyberturvallisuus palvelee.

Jokainen kyberturvallisuudesta kiinnostunut tai on muutoin keskustelua seurannut huomaa pian, että keskustelussa puhutaan lopulta aika paljolti tekniikasta. Osa alan asiantuntijoista painottaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa kyberturvallisuuteen, mutta yleensä keskustelussa on kyse lähinnä estämisestä ja sulkemisesta. Nämä näkökulmat ovat sinänsä ymmärrettäviä ja perusteltuja kasvavien tietoturvariskien ympäristössä.

Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta kokonaisuudesta, jonka yhtenä olennaisena osana on eri tarpeet huomioiva ja asianmukainen kyberturvallisuus. Tästä syystä emme saa jättää keskustelua vain turvallisuusteknologian ja valvonnan edustajille. Kyse on kyberluottamuksesta, siitä, luotetaanko yhteiskunnan ja yritysten tarjoamiin digitaalisiin palveluihin.

Me jätämme rahamme pankin huostaan siksi, että luotamme pankin pitävän niistä hyvää huolta. Uskomme sairautemme hoidon lääkärille, koska luotamme siihen, että hän tietää parhaiten miten meitä on hoidettava. Poliisiin turvataan, koska siihen luotetaan. Jos luottamus rapisee, vähenee saman tien kyseisten palvelujen käyttö ja niiden tilalle haetaan vaihtoehtoja muualta.

Luottamus on yhteiskunnan näkymätön peruskivi, jonka varassa kaikki palvelut, liiketoiminta sekä myös kehitys lepäävät. Kun osapuolet luottavat toisiinsa, vuorovaikutus on nopeaa, monipuolista ja laajaa. Luottamuksen puuttuessa estot, rajoitukset ja kontrolli ovat vallitsevia. Kyberluottamus on luottamuksen digitaalinen ulottuvuus. Siihen tarvitaan luottamuksen syntymistä ja kasvua edistävät digitaaliset ratkaisut ja palvelut.

On tärkeää löytää riittävä turvallisuuden ja yksityisyyden suojan taso, jotta aidot tietoturvariskit saadaan hallittua ja luottamus järjestelmiin säilyy. Sen pidemmälle ei ole syytä mennä, jotta järjestelmien hyvä käytettävyys, tiedon nopea ja vapaa liikkuvuus sekä mahdollisuus nopeaan innovointiin voivat toteutua. Kyberturvallisuuskeskustelussa tätä puolta ei ole tuotu riittävästi esiin. Usein se unohdetaan kokonaan.

Oleellista on huomata, että luottamus syntyy muustakin kuin turvallisuuden tunteesta. Jos panostetaan liikaa turvallisuuteen, palveluista tulee helposti kömpelöitä ja kryptisiä. Yhtä suuri tai jopa suurempi merkitys on helppokäyttöisyydellä, yksinkertaisuudella ja läpinäkyvyydellä – toisin sanoen hyvällä käyttökokemuksella. Samoin sillä, että palvelut tuovat aidosti arvoa kuluttajille.

Hyvänä esimerkkinä tästä on verkkokauppa. Asiakkuusmarkkinointiliiton (ASML) ja Avauksen tekemä laaja tutkimus indikoi, että suomalaiset kuluttajat luottavat enemmän monikansalliseen verkkokaupan jättiin kuin kotimaiseen tavarataloon.

Jos panostamme vain kyberturvallisuuteen, tuloksena on huipputurvallisia palveluja, joita kukaan ei käytä. Turvallisuuteen ehkä luotetaan, mutta huonoihin palveluihin ei, jolloin palvelut jäävät käyttämättä eikä turvalla ei ole juurikaan merkitystä. Palvelun käyttäjä ei ole ostamassa  tietoturvaa, vaan palvelua, jonka yhtenä ominaisuutena on turvallisuus.

Turvallisuutta laajemmin ymmärretty kyberluottamus on digitaalisen palveluyhteiskunnan ja palvelutalouden kannalta välttämätön mahdollistaja.

Tämä on Jaakko Talvitien sekä DIGILEn Kiina-koordinaation johtajan Matti Hämäläisen yhteisblogaus

Robotiikan tulevaisuus on pilvessä

Robotiikka on kiinnostavaa monestakin syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että robotit tulevat olemaan läsnä meidän keskellämme. Aihetta käsitteli taannoin monipuolisesti The Economist.

Tyypillinen robotti koostuu kahdesta osakokonaisuudesta: laite ja ohjelmisto. Laite on mekaniikkaa: metallia ja muovia, hydrauliikkaa, sähkömoottoreita, niveliä, kaapeleita, antureita. Ohjelmisto ohjaa laitteen toimintaa. Käytetään nyt tästä osasta sanaa äly. Vaikka olemmekin vielä kaukana todellisesta tekoälystä, sen toteutuminen on jo näkyvissä.

Mekaniikka on kiinnostavaa ja hyvin haastavaa: miten saada laite toimimaan tehokkaasti mutta turvallisesti ympäristössä joka on suunniteltu ihmisiä varten? En kuitenkaan usko, että Suomella on tähän juurikaan annettavaa, muut ovat jo niin pitkällä. Toki löytyy joitakin erikoisalueita joilla voimme olla kilpailukykyisiä, esimerkiksi itsestään seilaavat laivat, tai vaikkapa jätteenlajittelurobotit.

Kannattaa kuitenkin keskittyä älyyn. Toisin kuin ehkä helposti kuvittelemme, robottien äly ei tule rakentumaan ihmisaivoja simuloiville sähköaivoille. Sen sijaan se sijaitsee pilvessä. Samoin kuin tietokoneet, robotitkin ovat paljon tehokkaampia kun ne voivat hyödyntää massiivisia tietokantoja ja laskenta-alustoja, joita ei ole mitään järkeä integroida yhteen sähköaivoon. Ja toisin kuin ihmiset, robotit pystyvät jatkuvaan tiedonsiirtoon etäisyyksistä välittämättä, sekä keskenään että pilven kanssa.

Näin robottien älystä tulee pilviälyä. Ajattelen tässä esimerkkinä IBM:n Watsonin yhdistämistä siivousrobottiin. Itse laitteen ei tarvitse olla älykäs, mutta sen pitää olla toimintakykyinen eli pystyä manipuloimaan ja “aistimaan” ympäristöään. Loppu tulee pilvestä.

Samoin tulemme näkemään robotiikan sovelluskauppoja, joista voi ostaa robotilleen uusia ominaisuuksia. Roboteille tulee käymään kuten älypuhelimille on jo käymässä: kaikki palvelut ja lisäarvo siirtyvät pilveen, ja itse laite jää sivuosaan. Tähän on vielä matkaa, mutta sitä suuremmalla syyllä meidän kannattaa hypätä tähän junaan jo nyt.

Digitalisoidaan vanhat rakenteet, kyllähän se riittää?

Digitalisaation todelliset vaikutukset ovat alkaneet näkyä vasta kuluneen vuoden aikana. Esimerkeiksi on helppo poimia kotimaisen kaupan vaikeudet (onhan meillä sentään satsattu laajaan ABC-huoltamoverkostoon, joka vastaa amazonien haasteeseen), median kriisi (onhan meillä operaattoreiden ja mediayhtiöiden omat palvelut, jotka vastaavat netflixien haasteeseen) ja Itellan yt-neuvottelut. Kahden vuoden kuluttua kun tähän blogaukseen uudelleen tulen törmäämään, on tullut tätä päivää moninverroin kipeämmin selväksi, että ei ole aloja, joita verkko ei ole mullistanut tai mullista.

Mitä sitten voimme tehdä?

Vaihtoehtoja on monta, eivätkä kaikki ole toisaan poissulkevia. Suomi voi totta kai tekohengittää vanhaa teollisuutta. Voimme laittaa voimavaramme esimerkiksi Wikipedian rahankeräyksen lainmukaisuuden tutkimiseen tai etujärjestötoiminnalla innovaatioiden tukahduttamiseen. Tai sitten keskittyä vaikeuttamaan niiden yritysten työtä, jotka haluavat tehokkuutta ja työssänauttimista yhdistettynä.

Ainakin voimme yrittää hankkia tänne IT-maailman alkutuotantoa – serverifarmeja.

Vaan mitä mieltä olette seuraavista: uhka vai mahdollisuus?

  • Uusitaan ja digitalisoidaan julkisen talouden prosessit lean governance -hengessä?
  • Etsitään säästökohteita ja kohdistetaan niitä yliopistoihin ja innovaatiotoimintaan?
  • Luodaan uusia rakenteita unohtamalla samalla purkaa mitään vanhaa?
  • Pyydetään apua meitä osaavammasta Virosta?

Ainakin voisimme myöntää, että moni vanha toimintamalli on niin rikki, että antaa luonnollisen poistuman hoitaa loput. – Olisiko viisainta sittenkin investoida sinne, missä kasvu tapahtuu?

Miksi digitalous on erilaista? Kiertonopeus ratkaisee!

Monet – myös me DIGILEssä – puhuvat nykyään paljon digitaalimurroksesta ja siitä miten se muuttaa yhteiskuntaa ja liiketoimintaa. Ja hyvästä syystä; meneillään olevan muutoksen syvyyttä ja laajuutta ei ole meillä vielä riittävästi ymmärretty, saati sitten hyödynnetty. Tästä kertoo esim. äskettäin julkaistu Digibarometri.

Siitä, miksi ja miten digitalous eroaa nykyään kokemastamme ja näkemästämme, on puhuttu vähemmän.

Kysymys on kiertonopeudesta. Siitä, miten nopeasti uudet tuotteet ja palvelut uudistavat käyttäjiensä toimintaa ja miten nopeasti tämä puolestaan voidaan ottaa huomioon näiden tuotteiden ja palvelujen uudistamisessa.

Mietitään tilannetta vaikkapa Suomelle tärkeän konepajateollisuuden näkökulmasta.

Konepajan perinteinen tuote on teräksestä ja enenevässä määrin elektroniikasta ja sulautetusta ohjelmistosta koostuva laite: metsäkone, nosturi, merimoottori. Uuden laitesukupolven kehittäminen on massiivinen tuotekehitysinvestointi, jonka läpivieminen kestää helposti useampia vuosia. Kun asiakkaat ottavat uuden laitteen käyttöön, sen odotetaan palvelevan vähintään useita vuosia, joskus vuosikymmeniä. Tästä syystä myös käyttäjien toiminnan uudistuminen on hidasta. Kun lisäksi laitteen uudistamista rajoittaa tarvittavien investointien suuruus, suurin osa uudistamismahdollisuuksista jää hyödyntämättä. Kaikki tämä johtaa siihen, että kierto fyysisessä taloudessa on hidasta. Lisäarvoa syntyy hitaasti ja sitä myötä kasvu on hidasta.

Konepaja päättää lisätä uuden sukupolven laitteeseensa runsaan anturoinnin ja alkaa kerätä sen käytöstä jatkuvasti tietoa. Tämän tiedon pohjalta se tarjoaa asiakkailleen ensi vaiheessa ennakoivaa huoltoa: laitteen kuluminen voidaan anturitiedon pohjalta ennustaa jo ennen rikkoutumista, ja asiakas välttyy seisokilta. Tämä on digitaalinen palvelu – monet puhuvat nykyään tässä yhteydessä teollisesta internetistä. Uusi, antureilla varustettu laite ei ole enää pelkkä laite, vaan myös eräänlainen digitaalinen palvelualusta.

Asiakas kertoo, että olisi kiinnostunut myös optimoimaan laitteen energiankulutusta uuden prosessinsa toteuttamiseksi. Konepaja huomaa, että tarvittava tieto on kerättävissä jo asennetuilla antureilla, ja pystyy tarjoamaan uuden palvelun pilottiversion asiakkaalle muutamassa kuukaudessa laitteeseen koskematta. Lyhyen kehitysjakson jälkeen uusi digipalvelu on tuotantokelpoinen. Sekä konepajan että asiakkaan toiminta on uudistunut. Uusiin mahdollisuuksiin tarttumisen kynnys on matala, joten useammat innovaatiot päätyvät tuotantoon. Kierto digitaloudessa on nopeaa. Uutta lisäarvoa syntyy nopeasti ja siten kasvu on nopeaa.

Nopea kierto synnyttää nopeammin uusia innovaatiomahdollisuuksia, joihin tarttuminen on digipalvelujen tapauksessa huomattavasti halvempaa ja kynnys matalampi kuin fyysisessä taloudessa. Palveluja voidaan kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa kokeilemalla ja pienillä askeleilla. Ja jokainen innovaatio avaa oven uusille innovaatioille. Tällä logiikalla syntyy digitaloudessa näkemämme nopea kasvu. Fyysisessä taloudessa kierto on niin hidasta ja tarvittavat investoinnit niin suuria ettei yhtä nopeaa kasvua synny.

Ne jotka eivät tähän uuteen tahtiin pysty, jäävät jalkoihin. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon ja nisäkkäät valloittivat maan.

Henkilökohtainen data – uusi valuutta

Rahasta on enenevässä määrin tullut virtuaalista. Meidän itse kunkin käteisvarat ovat olemassa vain bitteinä pankin tietokoneilla. Toki ne voi halutessaan muuttaa fyysisiksi seteleiksi ja kolikoiksi, mutta loppujen lopuksi tämä fyysinen olomuoto on rahaliikenteen kokonaisuuden kannalta vain väliaikainen.

Keskuspankin takaaman virallisen valuutan rinnalle on tullut erilaisia varsinaisia virtuaalirahoja, etunenässään Bitcoin, jota ei takaa mikään keskitetty tai virallinen taho. Monet pitävätkin Bitcoinin tapaisia “valuuttoja” vain puhtaasti spekulatiivisina sijoituskohteina. Totta on, että harva kauppa vielä ottaa vastaan Bitcoineja maksuna myymistään tuotteista. En usko että, näin edes voi käydä niin kauan kuin Bitcoinien arvo vaihtelee nykyiseen malliin.

Näiden lisäksi useimmat meistä käyvät päivittäin kauppaa valuutalla, jota eivät edes valuutaksi huomaa: henkilökohtaisella datallaan. Me maksamme Googlelle, Facebookille ja Twitterille sekä lukemattomille muille ilmaisille palveluille luovuttamalla niille tietoja itsestämme. Useimmiten tietoja käytetään mainosten kohdentamiseen, mikä monesti onkin yksilön kannalta hyödyllinen vaihdon tulos.

Ongelmana tässä kaupankäynnissä on kuitenkin se, ettei meillä ole oikeasti mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä tietoja me luovutamme. Olemme pikku hiljaa ajautuneet tilanteeseen, jossa emme enää tiedä, millä kaikilla tahoilla on meistä tietoja emmekä sitä, mitä tietoja ne ovat. Näin ei voida jatkaa loputtomiin.

Toisaalta tämä vaihdanta on digitaalisen palveluyhteiskunnan kannalta oleellinen mekanismi. Miten muuten voisimme saada meille räätälöityjä palveluita kuin kertomalla tavalla tai toisella millaista räätälöintiä kaipaamme. Ilman tätä vaihdantaa digitaalisista palveluista tulee yhden koon sukkahousut – kaikille samaa bulkkia.

Ainoa pitkän päälle toimiva tapa yhdistää nämä kaksi vaatimusta on alkaa käsitellä henkilökohtaista dataa kuten rahaa. Tarvitsemme todellisen datapankin (tai mieluummin useita kilpailevia sellaisia) sekä mekanismit hallinnoida dataa sekä luovuttaa sitä haluamillemme tahoille. Tietojen luovuttaminen pitää olla mahdollista joko anonyymisti tai identifioituna.

Oleellista on että me itse, ei joku muu, omistamme oman datamme ja vastaamme sen hallinnoinnista. Halutessamme voisimme luovuttaa hallinnoinnin jollekin luotetulle osapuolelle – näin varmaan useimmat tulisivat tekemään.

Tämä edellyttää myös toimivan digitaalisen identiteetin olemassaoloa. Niin kauan kuin meillä ei ole kumpaakaan, digitaalinen palvelutalous jää nilkuttamaan ja sitä jäävät riivaamaan kaikenlaiset epämiellyttävät lieveilmiöt, kuten henkilötietojen väärinkäyttö petoksissa.

Lakiesitys uhkaa vesittää kyberuhkiin varautumisen

Kouluttautuminen terroristiksi aiotaan säätää rangaistavaksi. Ja niin pitääkin. Mutta lasta ei saa hukata pesuveden mukana. Suunnitteilla oleva lainsäädäntö on poikkeuksellista, sillä siinä säädettäisiin tietojen ja taitojen hankkiminen rangaistavaksi.

Erityisesti mainitaan kouluttautuminen sellaisiin tietoteknisiin taitoihin, joilla voi puuttua esimerkiksi liikenteen tai ydinvoimalan ohjausjärjestelmiin. Tietoturvaa tai kyberuhkia ei mitenkään voi opettaa käsittelemättä erilaisia hyökkäystapoja. Hyökkäämisen harjoittelu samoilla työkaluilla, joita ammattimaiset hyökkääjät käyttävät, konkretisoi järjestelmien haavoittuvuuksia ja on hyödyllinen osa koulutusta. Nyt vaarana on harmaan alueen syntyminen: kuka päättää, mikä on sallittua koulutusta ja mikä ei? Lainsäätäjien on nyt syytä huolella kuunnella koulutuksen antajia.

Varsin läheltä olen seuraamassa suomalaisen kyberturvallisuuden tutkimuksen kehitystä. Käytössä olevat ja kehitteillä olevat kyberlaboratoriot tarvitsevat myös ajantasaista kyberhyökkäämisen osaamista ja ilolla olen seurannut, kuinka vastuullisesti laboratoriot toimivat ja miten huolella ne valitsevat avainhenkilöt, joilla syvällisin hyökkäysosaaminen on. Suosittelen lainsäätäjille myös tämän porukan konsultointia.

Missä viipyy keskustelu yliopistojen kolmannesta tehtävästä?

Viime syksynä Britanniassa julkaistiin Sir Andrew Witty’s Review of Universities and Growth. Mielestäni voisimme oppia tästä paljonkin, aina ei tarvitse olla maksumiehenä, joskus voi ylpeydellä lainata toisten tekemiä huomioita!

Poimin nyt yhden tärkeän asian suosituksista (s. 4-5) :

Universities have an extraordinary potential to enhance economic growth. The full diversity of institution have a role to play from local SME support and supply chain creation to primary technology leadership and breakthrough invention. Incentives should be strengthened to encourage maximum engagement from Universities in the third mission alongside Research and Education”.

En muista, milloin olisin Suomessa viimeksi kuullut puhuttavan yliopistojen ”kolmannesta tehtävästä”. Laki toteaa: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tieteellisen tason nostosta kyllä murehditaan, opetuksen tasostakin, mutta kuka murehtisi kolmannesta tehtävästä? DIGILEn toimialaa peilaten täytyy todeta, että nykyinen nimityspolitiikka yliopistoissa johtaa tieteellisen toiminnan vahvistamiseen, muttei tutkimustulosten siirtämiseen yhteiskuntaan. Siihen meillä ei tässä taloustilanteessa olisi varaa, uusimmat tieteelliset tulokset (on ne sitten keksitty Suomessa tai muualla) pitää saada nykyistä huomattavasti nopeammin virtaamaan yrityksiin sellaisessa muodossa, että yritykset kykenevät ne vastaanottamaan.

Ja hyvä on muistaa se, että kun kansantalous on kunnossa, yliopistojenkin talous  voi olla kunnossa.

Next Median perintö elää vahvana

Next Media -ohjelma pääsi juuri päätökseensä. Se oli DIGILEn kannalta erittäin mielenkiintoinen. Tämän kokoluokan tutkimusohjelmaa ei mediapuolella ole koskaan toteutettu, ei Suomessa eikä muuallakaan. Ohjelma oli yritysvetoinen, veturiyrityksenä maamme suurin alan yritys Sanoma ja ohjelmassa mukana Sanoman kovimmat kilpailijat. Kilpailijoiden kanssa yhdessä tehtävä tutkimustyö oli partnereille uutta, mutta osoittautui hedelmälliseksi.

Ensimmäisen vuoden rahoituspäätöksen tiedotteessa toimitusjohtajamme Reijo Paajanen totesi: ”Next Media -tutkimusohjelma tähtää innovaatioihin, jotka uudistavat mediateollisuuden arvoverkkoa ja liiketoimintamalleja sekä varmistavat alan menestyksen mys kansainvälisessä kilpailussa. Tavoitteena on, että tulevaisuuden mediatuotteet hyödyntävät ja tukevat vuorovaikutteisuutta ja tarjoavat kuluttajille aivan uudenlaisia mediaelämyksiä”.

Kun tätä alussa asetettua tähtäintä peilaa tammikuussa 2013 järjestetyn tulosseminaarin teemajakoon (Uudet sisältökonseptit, visuaalisuus ja mediakokemus; Uudet mainontakonseptit; eKirjamarkkinoiden kehittäminen; Median kuluttajatutkimus; Toimituksen prosessit ja lukijoiden osallistaminen; Toimituksellisen sisällön työnkulut toimitusjärjestelmissä suunnittelusta digitaaliseen jakeluun; Teknologia: web app kehitys, big data, AR), voi huomata, että ohjelma eteni erittäin hyvin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Ohjelma todellakin kattoi koko median arvoketjun, joka onkin varmasti ainoa oikea tapa vastata huikeaan muutokseen kentällä.

Ohjelmaan osallistuneilta partnereilta saimme ilahduttavaa palautetta ohjelman hyödyistä. Yritysten vastauksista löytyi tällaisia:

  • Auttanut varautumaan tulevaisuuteen ja luomaan pohjaa uudelle liiketoiminnalle
  • Muuttanut yhtiön strategian
  • Nettisaittia lukuun ottamatta ei ohjelman käynnistyessä ollut mitään, nyt on 27 applikaatiota
  • Next Median työstä on jatkossa suoraa taloudellista hyötyä
  • Hanke on luonut hyvän pohjan tuotteidemme kansainvälistämiseksi
  • Olemme saaneet kehittää maailmalla ainutlaatuisia tuotteita

Juuri tällaisia asioita varten ohjelmamme ovat luotu. Epäileekö joku vielä SHOK-ohjelmien hyötyjä?

DIGILEn tutkimustoiminnan ohjausmenetelmiin kuuluu kansainvälinen evaluointi. NM:n evaluaattorit olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä, heidän mukaansa ohjelman luoma… ”[t]he change is revolutionary in an industry known as conservative and filled with frictions of competitors – both real and imaginary.” Heidän mukaansa ohjelma on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.

“The project is unique in a global context as well.”

 

Strategisesti NM sopi erinomaisesti DIGILEn portfolioon, loihan se omaan kenttäänsä digitaalisia palveluja sekä niiden tarvitsemia työkaluja ja prosesseja. Kenttä ei ole helppo; mediakuluttajat ovat vaativia asiakkaita, globalisaatio tuli arkipäiväksi sekä sosiaalinen media muutti kenttää ohjelman aikana merkittävästi. Uskon, että ilman ohjelmaamme mediateollisuutemme tila olisi nyt paljon heikompi kuin mitä se nyt on. Mutta murros jatkuu, toivottavasti NM:n kansainvälinen ulottuvuus lähtee ripeästi käyntiin. Sen Suomen-osion nimi ”Digital First” on erinomainen. Pääkritiikkini NM-ohjelmalle onkin, miksei jo neljä vuotta sitten päästy tällä tulokulmalla liikkeelle?

DIGILEn koko henkilökunnan puolesta esitän lämpimät kiitokset koko NM-väelle. Yhteistyö oli sujuvaa, niin käytäntöjen kuin laki- ja talousasioden puolesta. Erityiskiitokset ansaitsee ohjelman vetäjä Eskoensio Pipatti, jonka työajat viestiliikenteensä kellonajoista päätellen eivät viikoittain rajoittuneet 37.5 tuntiin, eikä aina edes 60 tuntiin. Ohjelman eri ohjausryhmille myös suuri kiitos ja akateemisesta laadusta vastanneille akateemisille koordinaattoreille Marko Turpeiselle ja Nils Enlundille.

Loppuun lisään vielä linkin videopätkään, jossa todellinen kansainvälinen osaaja ”kadehtii” Suomea ja Next Media -ohjelmaa (videon alussa pysäytyskuvaa, puhe alkaa noin 00’08” kohdasta).