Tivitin Digital Services -hankkeissa tuotteistetaan koulutus

Pisa-Suomella on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus tuotteistaa ja viedä ennakkoluulotonta suomalaista koulutuskäytäntöä ulkomaille. Maailmassa on yli 750 miljoonaa ihmistä, jotka eivät hallitse jokapäiväisessä elämässä tarvittavia lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitoja. Tämä tarkoittaa noin 16 prosenttia koko maailman vähintään 15-vuotiaasta väestöstä. Lisäksi maailmasta puuttuu 10,3 miljoonaa opettajaa.

Tivitin Digital Services -ohjelmassa rakennetaan digitaalisia palveluita neljällä eri teema-alueella; Education, Health&Wellness, Small and Medium Sized Businesses sekä Financial Services. Education -paketissa uudistetaan tapaa, miten koulut ja koulutus järjestyvät nyt ja tulevaisuudessa, ja tuotteistetaan niistä näppäriä kokonaisuuksia.

Education-teemassa on tänä vuonna näkyvissä jo kolme merkittävää tulosta: Nokia Mobile Mathematics, Eliademy ja Tammerkoski.

Nokia Mobile Mathematics

Jo viisi vuotta sitten Nokia toi matkapuhelimitse tapahtuvan matematiikan oppimisen osaksi normaalia kouluopetusta Etelä-Afrikassa. Nokia Mobile Mathematics -palvelu sisältää matematiikan teoriaa, harjoituksia, ohjausta sekä kilpailuja, kokeita ja itsearvioita. Palvelua käyttäneet oppilaat ovat olleet erittäin motivoituneita: he keskustelevat ystäviensä kanssa tehtävistä ja tekevät niitä matkapuhelimillaan jopa koulun jälkeen, illalla, viikonloppuisin ja vapaapäivinä. He myös tekevät itsearvioita parantaaksen jatkuvasti suoritustaan ja kilpaillakseen ystäviensä kanssa.

Opettajille Nokia Mobile Mathematics tarjoaa keinoja seurata oppilaidensa tekemiä tehtäviä ja saamia pisteitä. Tulokset Etelä-Afrikasta ovat olleet niin vakuuttavia, että ohjelmaa on kokeiltu myös muutamassa Suomen lukiossa.

Nyt Nokia Mobile Mathematics on avattu kenelle tahansa käyttäjälle maailmanlaajuisesti internet-selaimen kautta osoitteessa momaths.nokia.com.

Eliademy

MOOC (Massive Open Online Cources) eli verkossa järjestettävät suuret, vuorovaikutteiset kurssit ovat maailmalla nopeasti kasvava koulutustrendi. CBTech Oy on työstänyt omaa, Eliademy-nimistä MOOC -julkaisualustaansa Digital Services -ohjelmassa. Eliademy toimii jo yli 20 kielellä ja on jatkuvan tuotekehityksen ansiosta päivä päivältä käyttäjäystävällisempi. Kuka tahansa voi luoda ja hallinnoida online-kursseja ja jakaa materiaalia opiskelijoille.

Mobiilisovelluksen avulla opiskelijat voivat opiskella missä ja milloin haluavat. Lisäksi he voivat tarkistaa yliopistojen kurssitarjontaa, aikataluja ja ladata vaikkapa videoita. Mobiilisovellus on myös sosiaalinen: oppilaat voivat keskustella opetuksen aiheesta joko suoraan opettajan kanssa tai keskenään.

Eliademy noteerattiin taannoin myös TechCrunch-blogissa.  Lue lisää:  eliademy.com.

Tammerkoski

Tampereen yliopiston ja Neusoft Oy:n yhdessä kehittämän sovelluksen avulla oppiminen viedään normaalin kouluympäristön ulkopuolelle, ja oppilaat voivat jakaa tietoa keskenään hieman samaan tapaan kuin sosiaalisessa mediassa.

Hiljattain lanseeratulla Tammerkoski-sovelluksella yläasteen opiskelijat voivat tutustua Tampereen kuuluisaan koskeen muun muassa maantiedon, ympäristön ja historian näkökulmasta. Sovellus antaa oppilaan sijainnin perusteella tietoa tutkittavasta ympäristöstä. Oppilaat täydentävät jo olemassa olevaa tietoa itse keräämällään materiaalilla, esimerkiksi valokuvilla, puheella ja ympäristön äänillä, ja koostavat keräämästään materiaalista esityksen, joka ladataan taustajärjestelmään.

Kysy lisää: Markku.Turunen@uta.fi tai markus.jakobsson@fi.neusoft.com.

Koodausta kaikille koululaisille?

Jos uutisiin on uskomista, Virossa tavoitellaan koodauksen ottamista perusopetuksen piiriin. Toivon hartaasti, että ainakaan tässä asiassa Suomi ei ota mallia lahden takaa. Virossa tietoyhteiskuntakehityksessä on tehty monta asiaa oikein ja mallikelpoisesti, mutta nyt täytyy painaa jarrua.

Ulkopuolisena voi vain ihmetellä mitä koodauksen tuomisella perusopetukseen oikein tavoitellaan. Tuskin ajatuksena on se, että kaikista tulee koodareita. Seuraava vaihtoehto (mielestäni todennäköinen) on, että koodaustaidoilla ajatellaan parannettavan kansalaisten valmiuksia toimia tietoyhteiskunnassa. Tavoite on oikein hyvä, mutta keino on aivan väärä.

Ohmin lakiakaan ei opeteta kaikille, vaikka elektroniikka onkin osa kaikkien arkipäivää. Ei kaikkien tarvitse osata suunnitella elektroniikkaa, vaan enemmänkin käyttää sitä. Samalla tavoin koodauksen opettaminen tietoyhteiskunnan perustaitona on varsin vinksahtanut ajatus. On täysin harhainen tavoite opettaa kaikkia ihmisiä ymmärtämään tietokoneita ja tietojärjestelmiä – sen sijaan tietokoneita on syytä opettaa ymmärtämään ihmisiä. Siinä vasta on töitä monille muillekin kuin koodareille. Tarvitaan käyttöliittymien tuntemusta, psykologiaa, hahmontunnistusta, aivotutkimusta, tekoälyä, ja toki myös ohjelmistoammatilaisia.

Maailma ja Suomi tarvitsevat enemmänkin laajaa käyttäjälähtöisen tietojärjestelmäsuunnittelun osaamista, sille on paljon suurempaa ja kestävämpää kysyntää kuin koodareille. Ohjelmointi on joka tapauksessa siirtymässä enenevässä määrin koneellisen koodisynteesin käyttämiseen. On vain ajan kysymys, (eikä tässä puhuta kymmenistä vuosista) että koodarien tarve ei enää nouse samassa suhteessa kuin ohjelmistojen tarve. Muiden osaamisalueiden kuin koodaamisen osuus tietojärjestelmien suunnittelussa korostuu ja nousee myös liiketoiminnan kannalta merkittävämmäksi. Ohjelmoinnista tulee täysin tuotannollista toimintaa, jossa kustannusten minimointi on tavoite. Koodia saa halpoina komponentteina. Tätä kehitystä vasten on syytä miettiä tulevaisuuden taitoja uudestaan. Kun otamme huomioon lasten ja nuorten kouluputken pituuden, opetussuunnittelun tähtäimen on oltava 10-15 vuoden päässä, ei huomisessa.

Mitä sitten peruskouluun tarvitaan, jos ei koodausta? Mielestäni ei mitään oleellista uutta, mutta lisää luovuutta, rohkeutta ja inhimillisen kulttuurin monipuolista tuntemusta, perustiedoista ja -taidoista tinkimättä. Loogisen ajattelun ja matematiikan perustaidot ovat tärkeitä, mutta niiden suhteen ei liene mitään suuria muutostarpeita. Koodauksen oppivat kyllä ne, joita se kiinnostaa ja se voi hyvin jäädä peruskoulun osalta kerhotoiminnan ja harrastuneisuuden varaan.

Tuleeko yliopistojen peruskursseista massahyödykkeitä?

Stanfordin yliopistossa tehtiin vuoden 2011 syksyllä merkittävä opetukseen liittyvä kokeilu. Joukko professoreita taustajoukkoineen tarjosi koneoppimiseen, tekoälymenetelmiin ja tietokantoihin liittyviä kursseja verkossa siten, että kuka tahansa saattoi rekisteröityä ja osallistua kursseille. Ilmaiseksi. Kurssit perustuivat Stanfordin vastaaviin kursseihin ja sisälsivät viikoittaiset videoluennot kertaus- ja harjoitustehtävineen, sekä ryhmätyönä tehtävän harjoitustyön.

Opetuskokeilun seuraukset olivat, kulunutta termiä käyttäen, järisyttäviä. Kymmenien tuhansien  opiskelijoiden lisäksi syntyi mukana olleiden professoreiden perustamana kaksi kasvuyritystä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa korkea(koulu)tasoisen opetuksen tarjoaminen verkossa erittäin edullisesti. Keväällä 2012 tarjolla on jo 15 kurssia, mm. anatomiasta. Myös Yhdysvaltojen itärannikon MIT päätti vastata länsirannikon haasteeseen.

Suomeen tämän koulutuskokeilun liittää mielenkiintoisella tavalla se, että Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on päättänyt hyväksyä erään edellä mainituista verkkokursseista osaksi tutkintoon tähtääviä opintoja. Samanlaisia viestejä kurssien hyväksymisestä osaksi muodollista opinto-ohjelmaa on kuulunut myös mm. Brasiliasta.

Onko edellä kuvattu alkusoittoa kehitykselle, jonka tuloksena sekä hinnaltaan että hinta-laatusuhteeltaan erinomaista perusopetusta hankitaan yliopistoihin samalla tavoin kuin komponentteja matkapuhelimiin nykyään?

Medialukutaidosta

Raamatun Daniel lienee yksi parhaimmaksi mainituista lukijoista, hän kykeni Jumalalta saamallaan lukutaidolla tulkitsemaan Belsassarin pidoissa seinälle ilmestyneen tekstin (Dan 5).

Meillä Suomessa lukutaito on ollut aina tärkeässä roolissa. Piispa Gezelius yhdisti lukutaidon avioliiton solmimisen edellytykseksi, arvatenkin mitä suurin motivaattori sekä nerokas hallinnollinen innovaatio. Seitsemässä veljeksessä, kansalliskirjallisuutemme kulmakivessä, lukutaido näyttelee isoa roolia. Kaikki veljekset oppivat lukemaan ja lukemisella on jokaiselle heistä erilaisia merkityksiä.

Pitkään lukeminen oli sosiaalinen, yhteisöllinen tapahtuma. Kirkkoisä Krysostomos tuli keskiajalla kuuluisaksi kyvystään lukea äänettömästi, liikuttamatta huuliaan. Kirjapainotekniikka salli kirjojen tehotuotannon ja niitä voitiin tuottaa riittävästi, äärimmillään jokaiselle lukuhalukkaalle jopa oma kappale.

Lukeminen on virtuaalista todellisuutta, joka vaatii ajattelemista ja kuvittelemista. Jokaisella meillä on omat yksilölliset lukijatulkintamme, joihin vaikuttaa koko henkilökohtainen historiamme. Tämä todellisuus tuli minulle hyvin selväksi taas vaalien jälkeen. Toiset lukivat median viestit niin, että Haaviston takana on mieletön ilmiö, joka johtaa murskavoittoon. Toiset taas tulkitsivat ihan samat viestit niin, että Niinistön varmaa voittoahan niillä pelattiin.

Lukutaitoa todella tarvitaan, moninaista sellaista, sillä media on jatkuvassa muutoksessa. Ilmeisimpänä ilmiönä sosiaalinen media, jonka merkityksestä näihin vaaleihin tullaan paljon tutkimusaikaa varmasti uhraamaan. Minuun some vaikutti vain niin, että Facebookkiin ei mieli tehnyt vaalien toisen kierroksen aikana, niin kummallisesti moni fiksuna pitämäni ystävä alkoi käyttäytyä…

Mikä on meidän koulujemme, alaluokilta yliopistoihin, medialukutaidon opetuksen tila?

 

Suomi ei ole vielä valmis. Keskeneräisiä asioita, osa 1

Suomi on täynnä kesken jääneitä asioita. Epäkohtia korjaavia hankkeita ja hyvää tarkoittavia projekteja, joita ei ole viety loppuun saakka. Näistä on tulossa kokonainen sarja, aloitan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rinnakkainelosta.

En voi kuin ihmetellä, mikä on tämä duaalimallin merkitys. Mitkä ovat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit opetuksessa ja tutkimuksessa? Edelleen on valtavasti päällekkäisyyksiä ja kummallisuuksia, alkaen koulujen sijainnista aina oppisisältöihin ja tutkimukseen. Jotkut ammattikorkeakoulujen osat ovat jopa korkeatasoisempia kuin eräät yliopistot, ennen kaikkea opetuksellisesti, mutta jopa tieteellisesti.

Oma ehdotukseni: mennään reilusti pidemmälle. Antaisin ammattikorkeakoulujen hoitaa kokonaan kandidaattitason opinnot, käyttäen koulujen erittäin hyviä opettajaresursseja, valmistaen opiskelijoita työelämän vaatimuksiin. Ne, joilla on tarpeeksi lahjakkuutta ja motivaatiota, voisivat jatkaa yliopistoihin maisteri- ja tohtoritason opintoihin.

Selkeä malli, selkeät roolit. Kuka tässä häviäisi?

Koulutusjärjestelmässämme on vääränlaista valinnanvapautta

Olen keskustellut koulutuksen valinnanvapaudesta niin useiden professorien kuin omien lukioikäisten lasteni kanssa. Tilanne on aika hämmentävä.

Nimittäin nuorella lukiolaisella on nykyisin todella huikeat määrät valinnanvapautta. Kurssitarjottimella on lukemattomia erikoiskursseja, joista nuori voi valita mieleisensä ja vielä senkin, milloin kurssit suorittaa. Luokaton lukio mahdollistaa lukion suorittamisen nopeasti kahdessa vuodessa tai hitaammin, jopa neljässä vuodessa. Tämänkaltainen valinnanvapaus vallitsi yliopistossasilloin, kun minä siellä opiskelin 80- ja 90-lukujen taitteessa.

Nyt yliopistojen valinnanvapaus on kuulemani mukaan kaventunut. Monet yliopistotutkinnot ovat muuttuneet putkitutkinnoiksi, joissa syrjähyppyjä muihin aineisiin tai opintojen venyttämistä ei enää suvaita.

Miksi valinnanvapaus on kääntynyt päälaelleen?

Miksi laitetaan teini-ikäiset lukiolaiset, joilla ei välttämättä ole tarpeeksi älyä, elämänkokemusta tai miksi sitä nyt kutsuisi, jotta he osaisivat tehdä valintoja, joilla on vaikutusta heidän loppuelämäänsä. Ja kun nuoret sitten tottuvat noukkimaan tarjottimelta parhaat palat, heidät pistetään ahtaaseen yliopistoputkeen.

Eikö tämän valinnanvapauden pitäisi mennä juuri toisin päin?